Alepa-fillarit

Helsinki kokeilee jälleen kaupunkipyöriä. Tällä kertaa pyörät ovat modernimpia, mutta niitä myös peitetään vahvoilla Alepa-teippauksilla. Ovatko Alepa-fillarit jo liikaa?

Tänä keväänä Helsingin katukuva muuttui melkoisesti, kun HKL otti toista kertaa historiassaan käyttöön kaupunkipyörät. Edelliset pyörät päätyivät joskus vuosia sitten meren ja jokien pohjaan romuksi, mutta nyt järjestelmä on paljon kehittyneempi ja monia siihen aiemmin liittyneitä ongelmia on nyt saatu ratkaistua.

Parinkin pyörälenkin jälkeen olen sitä mieltä, että kaupunkipyörät ovat kaupungin parhaita juttuja pitkään aikaan. Hyvä investointi, jolle nostan peukaloni.

Fillarit ovat kuitenkin olleet vahvan Alepa-teippauksen peittämiä. Ovatpa ne jopa saaneet kutsumanimen ”Alepa-fillari”.

S-Ryhmä on minulle kähminnän, eturistiriitojen ja ylipäätänsä ”maan tavan” symboli. Yritys, joka ei kuitenkaan ole oikeasti yritys, ja jonka johtopaikat on kansoitettu poliitikoilla, jotka laativat ne samat lakipykälät, jotka yritystä itseään koskevat. Prisman tolppa kohoaa Viikin lakeuksille kuin Sauronin torni Mordorin laaksoon. Molemmissa oletettavasti kysytään S-etukorttia.

Alepa on aikanaan ollut Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajusen suvun omistama putka. Alepa, eli ”Alennushalli Pajunen”. Vaikka Pajunen ei toki omista nyky-Alepasta enää yhtä S-osuutta enempää, on kaupunginjohtajan entisen yrityksen nimissä kaduilla vilistävissä pyörissä jotain suurta symboliikkaa. Se on jotenkin todella suomalaista.

Kaupunkipyörä on kiistatta hyvä juttu, mutta onko se hyvä juttu Alepa-fillarina?

Mainosrahoituksesta yleisesti

Jos mietitään mitä hyvänsä palvelua tai hyödykettä, rahoitustapoja sille on yleensä kolme. Yleisin malli on varmasti se, että asiakas kaivaa kuvettaan. Jos kuitenkin vaikkapa julkinen liikenne rahoitettaisiin pelkästään tällä tavoin, siitä tulisi useille ihmisille poskettoman kallista. Näinpä monet yhteiskuntamme toiminnoista onkin hoidettu joko osin tai kokonaan niin, että ihmisiltä kerätään ensin veroja, ja rahoitetaan palvelu sitten niillä. Kaikki maksavat, käyttivät palvelua tai eivät.

Kolmantena vaihtoehtona on hoitaa palvelun rahoitus jotenkin muuten: joko panemalla asiakas tekemään jotakin palvelun vastineeksi tai keräämällä rahoitusta mainoksista. Myös julkisissa palveluissa mainosrahoitteisuutta näkee jatkuvasti enemmän, ja bussipysäkeillä olemmekin saaneet katsella mainoksia jo todella pitkään. Peruste on selvä: mainokset alentavat palvelun hintaa.

Julkisen palvelun mainosrahoitusta on tietysti helppo puolustaa, jos ei aio sitä itse käyttää. Kun köyhät kaupunkilaiset kulkevat Alepan mainostauluina, oma verorasitus jää kevyemmäksi. Jää vähän enemmän rahaa sitten vaikka auton bensoihin.

Alepa-fillarit ovat askel pidemmälle kuin koskaan

Alepa-fillareiden mainosrahoitteisuus on aiheuttanut kiukustumista siksi, että mainosrahan rooli on viety pidemmälle kuin koskaan aikaisemmin. Pyörän käytöstä saa maksaa niin monella eri tavalla: käyttömaksuna, verorahoituksena ja näkyvinä mainoksina. Näiden kolmen tutun kohteen päälle on tullut vielä yksi maksutapa lisää: palvelusta täytyy maksaa myös omalla työllään.

Miten niin omalla työllään?

On täysin eri asia katsoa mainosta kuin ryhtyä mainokseksi. Alepa-fillarilla polkiessaan ihminen on mainos. Mainosta levitetään itse paikasta toiseen: kaduille, puistoihin ja Sompasaunan pihaan.

Ainakin minulle tämä tuntuu aivan suunnattomalta muutokselta aiempaan. Siinä missä mainosteipatut bussit ovat kulkeneet paikasta toiseen riippumatta siitä, olenko niiden kyydissä vai en, tässä järjestelmässä mainosdiilin onnistuminen on kiinni minusta. Mainonnan kattavuus riippuu puhtaasti siitä, otanko pyörän alleni ja otanko asiakseni tuota ilosanomaa levittää.

Alepa-fillareiden kohdalla täytyy lisäksi huomioida, että kyseessä ei ole pelkästään fillarin kylkeen teipattu mainos, vaan koko järjestelmän kattava brändäys. Pyörät ovat Alepa-fillareita. Tässä kirjoituksessakin viittaan pyöriin juuri tällä termillä, ja olen jo huomannut sen vakiintuvan nopeasti yleiseen kielenkäyttöön. Juuri tätä HOK-Elanto varmasti toivoikin.

Puhumalla Alepa-fillarista puhumme samalla rajoista, sillä Alepa-fillari on enemmän kuin koskaan aiemmin. Se on askel pidemmälle, ja tuon askeleen merkityksen ymmärtää parhaiten itse polkien.

Hyvä vai huono juttu?

Okei. Alepa-fillareissa mainosrahoitteisuus on viety pidemmälle kuin koskaan. Seuraava kysymys on tietysti se, mihin hintaan tämä askel otettiin. En suhtaudu tämänkaltaisiinkaan askeliin yksiselitteisen torjuvasti olettaen, että hinta on kohdallaan. Yhtä lailla oman fillarini kuin kaupunkipyörän pinta on kyllä kaupan mainoskäyttöön, kunhan hinnasta sovitaan.

Tiedustelin kymmenen päivää sitten HKL:ltä sähköpostitse järjestelmän kokonaiskustannuksia sekä mainosrahoituksen osuutta niistä. Tiedusteluuni ei ainakaan toistaiseksi ole vastattu mitään.

Joitakin lähteitä kuitenkin on. HSL:n omassa tiedotteessa järjestelmän kokonaiskustannuksiksi kymmenelle vuodelle ilmoitetaan noin 13 miljoonaa euroa. HS:n haastattelussa HKL:n toimitusjohtaja Ville Lehmuskoski puolestaan kertoo, että Alepa-tarroituksella raavittiin kasaan toinen mokoma.

Siis puolet veronmaksajilta ja puolet Alepalta. Se on mielestäni ihan kelvollinen diili. Alepa-fillaria polkiessa voi hyvin omatunnoin ajatella, että nyt ei mennyt liian halvalla.

Toisaalta sama HS:n artikkeli kertoo, että se tärkein asia, eli julkisen palvelun kaupallistamisen uusi aluevaltaus, taisi jäädä päättäjiltä huomioimatta. Artikkelissa johtokunnan jäsen Lilja Tamminen antaa ymmärtää, että ainakaan hänelle ei ollut täysin selvitetty, minkälaisesta brändäyskampanjasta on oikeasti kyse. Tamminen ei ole kuntapäättäjissä lainkaan tyhmimmästä päästä.

HKL saa siis harjoitella sähköposteihin vastaamisen lisäksi myös päätöksentekoa. Pyörät ovat kuitenkin hyviä.

22.05.2016 0