Jarmo Keto häissä

Intilaiset häät

Pääsimme lopulta juhlimaan sitä, mitä varten tänne Intiaan tulimmekin. Kaiken juhlallisuuden keskellä tulin pohtineeksi, mikä järjestetyistä avioliitoista tekee niin barbaarista ja pahaa – vai tekeekö mikään.

Varsinainen syymme tälle matkalle lähtöön eivät olleet Kochin viehättävät takaveet tai Munnarit vuoristot. Vielä vähemmän sitä olivat Delhin saasteet, joissa pääsimme taivaltamaan olosuhteiden pakosta. Me tulimme tänne, koska sikhiläinen ystäväni on lipumassa avioliiton satamaan ja kutsui meidät hääjuhlaan. Tutustuin tähän ystävään vuosia sitten The Group -järjestön kautta ja kahden vuoden takaisella matkallamme vierailimme hänen luonaan. Saimme hienon kierroksen hänen uskontoonsa, kulttuuriinsa ja elämäntapaansa.

Erityisesti kiinnostuin hänen uskonnostaan – sikhiläisyydestä. Tutkin sitä matkan jälkeen varsin paljon ja olenkin oppinut pitämään tämän uskonnon luonteesta ja opetuksista melko paljon. Myös pientä Suomen sikhi-yhteisöä olen tarkkaillut – joskin tiskin toiselta puolelta.

Nyt saamamme kutsu sikhiläisiin häihin Intiassa oli mahdollisuus, jota ei halunnut jättää käyttämättä.

Hevonen

Kaiken kaikkiaan häät kestävät useita päiviä. Ne ovat täynnä erilaisia uskonnollisia seremonioita, joista osa liittyy sikhiläisyyteen ja osa yleisesti intialaiseen kulttuuriin. Suuria hääjuhlia on kuitenkin vain yksi – ja länsimaalaisella mittapuulla mitattuna se puolestaan on varsin lyhyt. Me saimme todistaa tätä yhtä, suurta ja kaikille sukulaisille avointa hääjuhlaa.

Viisi tuntia kestänyt tilaisuus oli silkkaa seremoniatykitystä. Aloitimme kokoontumalla sulhasen suvun kanssa noin 500 metrin päässä varsinaisesta hääjuhlasta. Täällä meitä odotti marssiorkesteri sekä täyteen juhla-asuun puettu sulhanen valkoisen ratsunsa selässä.

Tuolta kokoontumispaikalta tanssimme (minäkin tanssin) orkesterin soittaessa tiemme juhlakulkuessa hääpaikalle, jossa odottivat seuraavat seremoniat.

Marssimusiikki jatkui jatkumistaan, kun sulhasen isä tanssi tiensä juhlapaikan portille. Siellä hän alkoi heilutella suurta tukkua rahaa, jota edelleen heitteli tanssiessaan läsnäolijoille. Samantyyppistä seremoniaa jatkui peräjälkeen: sulhasen työntämistä suvun miesten voimalla morsiamen juhlapaikalle, morsiamen suvun naisten masinoimia miehuuskokeita ja kaikenlaista.

Kun kulkueemme lopulta pääsi sisään juhlapaikalle, sarjatulituksella ammutut seremoniat loppuivat, ja juhlasta tulikin yht’äkkiä tyystin tavallinen suomalaistyyppinen pönötysjuhla, jossa syötiin ja seurusteltiin kiusallisesti sukulaisten kanssa.

Tunnelmaa latistivat limanuljaska-tarjoilijat, jotka huomasivat länsimaalaisuutemme ja yrittivät kinuta palvelurahaa jokaisessa mahdollisessa välissä – jopa onnitellessamme hääparia.

Sopunaimisiin

Juhlan kokeminen oli hienoa ja ainutlaatuista, mutta seremonioita enemmän minua kiehtoi järjestetyn avioliiton konsepti ja sen toimivuus. Kuten suurin osa avioliitoista Intiassa, tämäkin avioliitto oli järjestetty ja sukujen kesken sopima; kun asiasta lyötiin kättä päälle, ei pari ollut nähnyt toisiaan kuin kerran.

Sain nähdä avioliiton syntymisen alusta saakka, sillä kaksi vuotta sitten vierailullamme perhe oli etsimässä aviovaimoa ystävällemme.

Nimenomaisesti perhe. Avioliiton kohde ei luonnollisesti etsi pariaan itse. Tapa on vanha, mutta menetelmät uusia: maailmassa on lukuisia www-sivustoja, jotka keskittyvät järjestettyjen avioliittojen parittamiseen. Sivustot matchaavat puoliskoja aivan samalla tavalla kuin kotimaisetkin deittisivustot, mutta käyttäjiä eivät ole deittaajat itse, vaan näiden vanhemmat.

Länsimaalaiselle tämä kaikki tuntuu kummalliselta. Tyttökö todella muuttaa häiden jälkeen sulhasen vanhempien luokse taloon, jossa ei ole koskaan edes käynyt?

Hyvä vai huono?

Kävin tästä asiasta intialaisen ystäväni kanssa pitkiä, harvinaisen aviomia keskusteluja. Näiden kaikkien keskustelujen jälkeen en oikeastaan osaa tuomita järjestettyjen avioliittojen konseptia yksiselitteisesti omaamme huonommaksi – niin kärkevästi sulhanen maansa järjestelmää puolusti.

Eihän sovittujen avioliittojen käsite mitenkään kestä länsimaista vapaustarkastelua ja meidän on helppo tuomita se barbaarisuudestaan ja vanhanaikaisuudestaan. Toisaalta voin yhtä hyvin ymmärtää heidän näkemyksensä länsimaisesta avioliitosta: yökerhoissa vaeltavia epätoivoisia ihmisiä, riitaisia pariskuntia, pettämistä, avioeroja, yksinhuoltajia ja avioerolapsia. Paljon onnettomuutta.

Eniten minua kuitenkin kiinnosti, miten ystäväni itse suhtautui järjestettyyn avioliittoonsa:

”Minullakin oli rakkaustyttöystävä ja puhuimme hänen kanssaan tästä. Vanhempani olisivat hyväksyneet rakkausavioliiton. Päätin kuitenkin, että en halua tuottaa suvulleni pettymystä, ja pyysin heitä etsimään minulle vaimon. Sillä tavalla olemme onnellisempia: jos tulee riitoja, se on ensisijaisesti sukujen asia. Perheet ratkovat riidat, eikä avioliitto ole vain meidän kahden asiamme. Siinä kaksi sukua liittyy yhteen.”

– Vapaa, mutta vahvasti mieleen jäänyt lainaus kahden vuoden takaa.

Ruokatarjoilut olivat todella maittavat ja valinnanvaraa riitti. Vatsan turvaksi nyt kuitenkin hedelmiä.

Ruokatarjoilut olivat todella maittavat ja valinnanvaraa riitti. Vatsan turvaksi nyt kuitenkin hedelmiä.

Isän ja sukulaisten iloa hääjuhlassa. Täällä osattiin näyttää iloa rempseästi.

Isän ja sukulaisten iloa hääjuhlassa. Täällä osattiin näyttää iloa rempseästi.

Jarmon hattu - tai sen intialainen kopio - oli ihmetyksen aihe ulkomaillakin. Tyttöjä se kiinnosti.

Jarmon hattu – tai sen intialainen kopio – oli ihmetyksen aihe ulkomaillakin. Tyttöjä se kiinnosti.

07.12.2014 0