Jarmo Keto ja hevosia

Lifeblogin loppu

Naputus on ollut vaitonaista, vaikka politiikassa tapahtuu enemmän kuin aikoihin. Olen kuitenkin pitänyt todellisuustarkistusta oikean työn parissa. Suosittelen samaa muillekin, vaikka syksyllä palaan jälleen politikoimaan.

Jos poliittinen lifeblog on kuulunut vakiolukemistoosi, olet varmastikin huomannut, että eduskuntavaalien jälkeen julkaisutahti romahti ekponentiaalisesti. Kirjoitettavaa kyllä olisi riittänyt: ajatuksia ovat herättäneet niin hallitusohjelma, välimeren laittomat siirtolaiset, kuin Helsingin Energian uusi aurinkovoimalakin. Varasin taas yhden paneelin; kontribuutioni aurinkosähköön alkaa olla jo samaa luokkaa kuin kirkollisvero.

Ja radiossakin taas kävin, Kreikasta puhumassa. Kuuntele vaikka:

Kirjoittaminen on jäänyt pitkälti siksi, että vaalikampanjan aikana laiminlöin yritystäni ja sen henkilökuntaa luvattoman paljon. Olen keskittynyt viimeiset kuukaudet siihen, mihin vaalikampanjan alussa jäin: yrityksen kehittämiseen, tuloksen tekemiseen ja aina yhä parempien ratkaisujen toimittamiseen.

Sanoisin, että palautus arkielämään on ollut terve. Kun fokus on taas oikeissa asioissa, näkee kouriintuntuvasti kuinka nopeasti poliitikko irtaantuu tavallisen ihmisen arjesta. Tiedän tämän, sillä jollakin tasolla vaalikampanjan aikana siitä ehdin irtautua minäkin. Pitkän työrupeaman jälkeen kuuntelen poliittisia puheenvuoroja halki puoluekentän pienellä epäluulolla: kuinka kaukana tosielämästä nuo ihmiset ovatkaan.

Kyse ei ole tietoisesta ylimielisyydestä, vaan ajatusmallin muuttumisesta ympäröivän yhteisön – eli muiden poliitikkojen ja heitä piirittävän median – odotusten mukaiseksi. Toivoisinpa, että kaikki poliitikot palautettaisiin välillä oikeisiin töihin. Toivoisinpa, että kansanedustajien peräkkäiset kaudet rajattaisiin kahteen. Toivoisinpa, että poliittiset virkanimitykset tuhottaisiin maan päältä.

Mitään näistä toiveistani ei koskaan tapahdu, ei ainakaan ilman ulkoista interventiota, sillä järjestelmä suojelee itse itseään. Ehkäpä minä ja hengenheimolaiseni voimme joskus olla tuo interventio. Työ jatkuu.

Pohojanmaalla

Työn ohella on ehtinyt hieman lomaillakin: käväisimme viime viikonloppuna Kristan kanssa ensivierailullani Etelä-Pohjanmaalla. Jostakin syystä tämä maakunta oli jäänyt minulta vielä kokematta, mutta olin toki tietoinen niistä stereotypioista ja vitseistä, mitä pohjalaisiin liitetään.

Ja kyllähän se meininki aika hurjaa olikin: keskelle peltoja pystytettyjä hienoja pytinkejä, pylväitä, patsaita, kauppakeskuksia ja huvipuisto. Aina keskelle peltoa niin, että tarpeeksi kauas näkyy. Ja aina vähän isompi ja parempi kuin naapurilla. Ihan vaan koska voi.

Juuri tällainen oli myös PowerPark -huvipuisto: yksittäisen pohjalaisen isännän – joskin aika isokenkäisen sellaisen – oma projekti, jossa pitää olla puuvuoristorata koska Linnanmäelläkin on. Ja pitää olla teräsvuoristorata, koska Särkänniemessäkin on. Mutta tietysti nämä pitää saada isompina.

Kaunis, mutta omaleimainen maakunta.

Lifeblogista blogiksi

Lifeblog jättäytyy nyt kesälomalle ja palaa sitten kun syyssateet saapuvat. Lifeblogina se ei enää palaa: on ollut mielenkiintoista ja hauskaakin kirjoittaa politiikasta niin, että sen on sotkenut oman elämän konteksteihin ja lähestynyt asiaa siltä suunalta. Siltikin: tavallista elämää koskettavat kirjoitukseni ovat olleet aina kaikken vähiten suosittuja – tiukan aatteelliset kirjoitukset sen sijaan hyvinkin jaettuja.

Palaamme asiaan viikoittain julkaistavana, puhtaammin poliittisena blogina, joka tarjoilee julkaisunsa myös PS-Blogialustaan.

Jarmomaisesti kirjoitettuna, tietysti.

15.06.2015 0