Jarmo Keto videolla

Meillä videoita on!

Yksi iso osa vaalikampanjasta pyörähti tulille perjantaina. Tästä eteenpäin saamme katsella viikoittain uusia vaalivideoita aina vaaleihin asti – ja myöskin yhden viikon siitä yli.

Jok’ikinen somejakaja, esitteentiputtelija ja vitosen lahjoittaja ovat minulle huikaisevan tärkeitä. Ehdokkaan työrasite vaaleissa on kuitenkin melkoinen, joten sitä taustaa vasten kampanjatiimi on aivan parhaimmillaan silloin, kun se tarjoutuu tekemään jotakin oma-aloitteisesti ja ottamaan vetovastuun koko asiasta.

Juuri näin teki ystäväni Samu Hupli, joka tarjoutui tuottamaan vaaleja varten 8-osaisen videosarjan. Olen ollut tästä tarjouksesta aivan ekstaattisen iloinen; ennen kaikkea siksi, miten itseohjautuneesti Samu on vetänyt prokkista läpi. Minun roolikseni on jäänyt tulla sovittuna aikana sovittuun paikkaan ja puhua kameralle. Voih, tältä siis pääministeristäkin tuntuu.

Joka tapauksessa: tästä viikosta alkaen tulemme näkemään joka perjantai-iltapäivä uuden jakson. Jaksoista jokainen käsittelee jotakin tiettyä teemaa ja samalla näyttää sisäpiirikurkistuksen siihen, minkälaista vaalikampanjaa on tehdä.

Ensimmäinen video on täällä ja nyt:

Huomasin videosarjan kuvausten aikana, kuinka hommamme laatu parani kokoajan. Keksimme matkan varrella uusia leikkauksia ja kuvausideoita. Itse päätuote, siiis minä, paransi myös matkan varrella esiintymistään. Odotettavissa toukokuuhun saakka: alati paranevia videoita, jotka toivottavasti pitäessäsi laitat myös jakoon.