Jarmo Keto ja lähiö

Oodi lähiöille

Muutin vuoden alussa lähiöstä lähiöön. Lapsuusvuoteni elin samoin kerrostalolähiössä, ja kouluni kävin lähiökoulussa. Elämä Helsingin lähiössä on niin tavallisen ihmisen elämää, että nautin siitä jo sen tavallisuuden takia.

Siirsin kirjani uudenvuoden aatonaattona Pihlajiston kämpästä vajaan kilometrin päähän, Pihlajamäkeen. Edellisen asuntoni piti olla nopea välipysähdys näpsäkkään parisuhde-elämään, mutta sitten tapahtui juttuja – ja kyllähän te tiedätte.

Lopulta asunto olikin välietappi avoliittoon, mutta siinä oleskelu vain kesti aika monta vuotta aiottua enemmän.

Edellinen asuntoni oli Helsingin kaupungin vuokralukaali rappukäytävässä, jossa sattui ja tapahtui – enimmäkseen pahassa mielessä. Poliiseja sai soitella ihan oikeista syistä melkein vuosittain, ja viimeisimmästä tapauksesta kirjoitin taannoin bloginkin. Rappukäytävästäni päätyi viiden vuoden aikana uutisotsikoihin kaksi henkirikosta, mikä on tilastollisesti aika kova määrä.

Nyt asuntoni on vähän rauhallisempi – ja tietysti kalliimpikin – vaan ehkä kaupungin asunnot onkin tarkoitettu vähän muulle porukalle kuin yrityksen toimitusjohtajalle. Tarkalleen ottaen ensisijaisesti duunareille, jos minulta kysytään. Helsinkiläisenä veronmaksajana toivoisin, että tänne muuttaisi ihmisiä töiden, ei halal-lihan perässä.

Viimeistään vuoteni Pihlajiston lukaalissa opettivat minulle sen, että vaikka yksittäiset surkeat elämäntarinat nousevat lähiöissä korostuneesti esiin, ovat nämä kerrostaloviidakot koti valtavalle joukolle aivan tavallisia ihmisiä, jotka elävät elämäänsä kukin omalla tavallaan.

Lähiö on lenkkisauna, betonia, rakastelun ääniä, luonnonläheisyyttä ja se naapuritalon rouva, joka tulee koiran kanssa sisälle kuppilaan.

Lähiö on elämän monet kasvot. Suosittelen kerran vuodessa – ei useammin – käymään lähiöbaarissa aamuvuorossa. Tapaamaan ne ihmiset, jotka tulevat aamuyhdeksältä parantamaan krapulaansa ja tapaamaan ystäviään.

Ota heidän kanssaan tuoppi, kuuntele elämäntarina tai kaksi. Opit enemmän, kuin saatoit kuvitellakaan.

Olen jo aiemmin sanonut, että niin kauan kuin politiikassa olen mukana – vaikka sitten presidenttinä – niin lähiöstä en muuta pois. Kulkeminen omakotitaloalueelta taksin takapenkillä töihin ei vain kuulu meidän puolueellemme. Eivät meidän äänestäjämmekään sillä tavalla elä.

Pidän lähiöelämästä, ja tulen varmasti aina pitämään. Erä-Koira sen sanoi: vaikka mies lähtisi Kantsusta, Kantsu ei lähde miehestä.

17.01.2016 0