Rauhalan kesäpäivät

Jokaisella poliittisella nuorisojärjestöllä on omat kesäkinkerinsä. Meidän hippamme ovat kesäpäivät Saarijärven Rauhalassa. Mitäpä poliittisen nuorisojärjestön kesäpäivillä tehdään? Joko on aika pohtia sitä puheenjohtajuusasiaa?

Perussuomalaisilla Nuorilla on ollut kesäpäivänsä Saarijärvellä ainakin kolmen vuoden ajan. Kyseessä on koko järjestön kokoontumisajo, jossa on paljon samanhenkisiä ihmisiä samassa paikassa samaan aikaan. Utøyan leiri oli kai juuri tästä syystä houkutteleva kohde Anders Breivikille ja hänen toiminnalleen, mutta onneksemme Suomessa kaikki – myös me – uskallamme vielä kokoontua ilman pelkoa.

Rauhaa ja myötätuntoa heille, joita edellämainittu tapaus kosketti.

En luonnollisesti osaa vertailla omaa tapahtumaamme muiden järjestöjen vastaaviin, mutta uskoisin tällaisten ryhmätapahtumien rakenteen olevan melko samanlainen: mukana on politiikkaa, hauskanpitoa ja usein vähän oluttakin, kaikki tarjoiltuna hyvänä sekoituksena. Leikkaan tässä kirjoituksessa läpi meidän viikonloppumme – päivä päivältä.

Perjantai

Hillittömän kuuma junamatka Helsingistä starttasi heti työpäivän jälkeen. Junaseuraa pitämässä oli mm. itse puheenjohtaja Simon Elo, joka oli armollisesti otettu samaan penkkiryhmään kanssamme. Juna saapui perille ja VR oli epäluotettavuudessaan jälleen luotettava; vaikkakin vain ihan muutaman minuutin.

Jyväskylästä vielä bussimatka Saarijärvelle ja tutustumaan Rauhalaan. Ensimmäisenä iltana ei juuri muuta ehtinyt tehdäkään, joten kerrottakoon paikasta jotakin: Rauhala on ollut pitkään puolueen ja sen aatteellisen edeltäjän SMP:n kesäpaikka. Toimintaa paikassa pyörittää vaimonsa kanssa Reijo Ojennus, joka kuuluu puolueen perustajakaartiin ja on Rolf Sormon lisäksi yksi harvoista tolkullisista SMP:n miehistä. Kumpaakin herroista suuresti kunnioitan.

Legenda kertoo, että Perussuomalaiset olisi perustettu Rauhalan saunassa. En tiedä, onko se totta, mutta hyvän tarinan siitä ainakin saa – kuten Timo Soinista saunassa nyt ylipäätään.

Hieno paikka kuitenkin, joskin tapahtuma on kasvanut niin suureksi, ettemme tahdo sinne enää oikein mahtua.

Ensimmäisenä iltana ohjelmassa oli joitakin tutustumisleikkejä, mutta hallituksemme istui sisällä kokoustamassa. Sieltä päästiin kuitenkin saunaan, makkaranpaistoon ja muuten vain oleilemaan. Erittäin mukavaa!

Lauantai

Aloitimme ensimmäisen varsinaisen päivän asiapainotteisesti: aamupalan jälkeen istuimme monta tuntia koulutuksissa ja poliittisissa seminaareissa. Toiminnanjohtaja Sebastian Tynkkynen oli veistellyt koulutusmateriaaliksi piirioppaan, jossa käydään läpi järjestötoiminnan käytännön pyörittämisen koukeroita. Jokaisella itseään kunnioittavalla liitolla on tällainen, joten oli meidänkin aika tämä saada.

Seminaareissa järjestön työryhmät esittelivät työtään, kantojaan ja ottivat palautetta vastaan. Siis poliittista keskustelua; sitä itseään.

Ja illalla kokoontui vielä järjestön edustajisto, jonka kokousta suurin osa porukasta seurasi.

Tärkeä päätöskin syntyi: päätimme hakea jäsenyyttä eurooppalaisessa EYC-yhteistyöryhmässä, joka linkittyy aika vahvasti puolueen ECR-europarlamenttiryhmään.

Olen vieraillut EYC:n tapahtumissa monta kertaa, viimeksi Tukholmassa, sekä jo pitkän aikaa ennen kuin Perussuomalaisten ECR-vaihdoksesta edes vihjailtiin julkisuudessa. On ollut varsin mukava huomata, miten lämpimästi meihin Euroopassa suhtaudutaan. Soini ja Terho ovat havainneet samat siellä ”aikuisten puolella” – ja itse olen kyllä huomannut saman täällä junnuliigassa.

Varsinkin ECR:n tapauksessa on ollut aika hekumallista kuulla, että suomalaiset toimittajat ovat yrittäneet lypsää eurooppalaisten suurpuolueiden pampuilta ulos, että miten niin heitä ei muka häiritse Jussi Halla-ahon rasistinen kirjoittelu! Pakkohan sen on häiritä!

Kokoustelun jälkeen ilta oli toisinto edellisestä: saunaa, makkaraa ja olutta. Ja ihan vain yhdessäoloa trooppisessa lämpötilassa.

Sunnuntai

Hyppy jorpakkoon.

Vesi ei virkistä lainkaan, se on liki kuumaa.

Olen hieman jännittynyt, sillä tänään esittelen järjestölle omia poliittisia suunnitelmiani, joita olen kevään ja kesän ajan työstänyt. Olen hyvässä porukassa rakentanut ohjelmaa, joka ei perinteisesti kuulu järjestömme agendaan. En tiedä yhtään, miten se otetaan vastaan.

Kertaan puheeni ja rakennan muistisäännöt sen kulusta. Minulla on oma tapani valmistautua julkiseen esiintymiseen, mutta se kihelmöi ihanasti joka kerta. Niin mielestäni pitääkin, koska muuten siitä on tullut pakkopullaa.

Aloitan 20-minuuttisen asiaesittelyni ja tarkkailen kasvoja. En osaa lukea niiltä mitään.

Vuoroni päättyy: palaute esityksistäni oli yksimielisen kehuvaa. Ensin julkisesti, sitten monta kertaa kahden kesken. Usea henkilö tulee taputtamaan selkään ja kyselee samalla aiemmin mainituista puheenjohtaja-aikeista. Joku meistä helsinkiläisistä oli kuulemma tehnyt lobbaustyötäkin iltanuotiolla. Epäilen varapuheenjohtaja Atro Åmania.

Halausten jälkeen bussissa olo on aika ekstaattinen. Tuntuu, että minun ajatuksilleni on tilausta ja kisaamiselle voisi olla jotain katettakin. Sain aika vahvan rohkaisun ja tiedänkin jo, mitä aion tehdä.

Ovat ne kesäpäivät sitten mukavat. Tästä minä pidän poliittisessa nuorisojärjestössä olemisessa: siellä oikeasti tehdään ja puhutaan politiikkaa. Vaikka oli kiva olla levossa, on myös kiva tulla takaisin.