Tagi: Ihmiset

Timo Soini ja Jarmo Keto

Syyskokous ja Soini

Helsingin PS-Nuoret järjesti tänään syyskokouksen Helsingin Uutelassa. Tilaisuus oli mielenkiintoinen ja mukavahenkinen, mutta eniten mieleeni jäi ensimmäinen kohtaamiseni konsernijohtaja Timo Soinin kanssa. Millainen mies don Soini on?

OTK, KTM ja liian seksikäs paitaansa

Olen esitellyt aiemmin blogissa useita PS-poliitikkoja. Monet ovat karismaattisia, älykkäitä, ahkeria ja oikeudentuntoisia, mutta oikeastaan vain harvasta voin käyttää sanaa ”älykkö”. Nuutti Hyttinen on herrasmies, joka kyseenalaisti sen, minkä piti olla ikuista ja korjaamatonta.

Ne on nyt luettu

Olen onnettoman huono lukemaan kirjoja. Olen aina ollut, enkä usko tämän asian mihinkään koskaan muuttuvan. Puheenjohtaja Simon Elo kuitenkin lainasi minulle Leena Sharman melko hyvin puhetta herättäneen kirjan Perussuomalaisista. Kirjan nimi on Ne, ja sen on kirjoittanut liberaalitoimittaja Suomen Kuvalehdestä. Arvostellaanpas teos.

Ahva on vahva!

Erään miehen ansioista kaikki tietävät, että olen äänestänyt aiemmin vihreitä. Saanko esitellä: Toni Ahva – propagandakone, joka keräsi vasta 18-vuotiaana viime kunnallisvaaleissa reippaasti minua suuremman äänipotin. Ja käveli opetuslautakunnan varajäseneksi – omien opettajiensa esimieheksi. Tänään räksytimme yhdessä opetustoimen säästöjä vastaan.

Simonoi sinäkin!

Tänään aamupäivällä pukeuduin parempiini ja kävin tiputtamassa uurnaan äänilapun Simon Elolle. Omille joukoille PS-Nuorissa on helppo perustella, miksi ääni tulee antaa nimenomaan nuorisojärjestön ehdokkaalle. Simonin äänestämiseen on kuitenkin hyvät perustelut tukiryhmissäni myös niille, jotka eivät niin PS-fanaattisia ole.