Kun ilmoitin joulukuussa tulevasta valinnastani Helsingin Leijona Oy:n hallitukseen, en osannut aavistaakaan minkälaiseen pyöritykseen asian kanssa joutuisin. Useiden yhteydenottojen, haastattelujen ja korkean asiakirjavuoren jälkeen olen vakuuttunut, että Helsingin Leijona on kriisiyhtiö, jonka johtamisperiaatteet ovat kuin suoraan Sisilian saarelta.

Poliisit marssivat tänään Helsingin keskustassa mielenosoituksessa selvällä viestillä: meitä on liian vähän. Olen saanut nähdä virkavallan niukat resurssit käräjäoikeuden puolelta, mutta sitäkin tärkeämpää on uskottavuus. Se, että pieniäkin rikoksia tutkitaan.

Riku Rantalan ja Tuomas Milonoffin tekeleet ovat inspiroineet tuhansia suomalaisia, mukaanlukien minua. Intian Varanasi on täytynyt nähdä reppu selässä, koska sen sai ensin kokea Madventuresissa. Myös Docventures on nerokas, mutta nyt travellerit löivät huti Hyvinvointivaltion kummit ry-tempauksellaan.

Yrityksessäni kävi jotakin ajastaikaa sitten työsuojelutarkastaja. Olimme silloin vielä pieniä ja kasvavia, mutta homma meinasi kertaheitolla kaatua siihen. En ole ollut yhtään iloinen huomatessani, että myös muilla on ollut samanlaisia murheita. Tässä meidän tarinamme.

Oululaiseen opiskelijawappuun kuuluu yksi asia silmiinpistävämmin kuin mikään muu: se on Wesibussi, hyväntekeväisyysmielessä kaupunnia viikon kiertävä bilebussi. Minua kuitenkin huolettaa idiksen puolesta: aina kun joku keksii jotain kivaa, haluaa joku toinen yleensä kieltää sen. Mitä voimme tehdä?

Visiteerasin viime viikolla Allianssi-risteilyllä. Siellä nuorisotyöalan virkamiehet ja nuorisotyöntekijät kerääntyvät parin vuoden välein tutkimaan uusia tuulia nuorisotyöstä ja verkostoitumaan keskenään. Löysin matkalta tehokkuutta imevän ikiliikkujan, jonka vaikutus on ollut mykistävä: virkamiesten puuhasteluinto.