Tämä ei lopu, jos et sinä tätä lopeta

Brysselin terrori-iskut ovat päivän ykkösaihe. Ihmiset ovat asettuneet tavallisiin poteroihinsa, ja sinne minäkin taisin taas tipahtaa. Ratkaisun avaimet ovat kuitenkin sinulla: tavallisella äänestäjällä.

Tänään kantautuneet tiedot Brysselin terrori-iskuista aiheuttivat minussa surua. Tuo suru vaihtui nopeasti valtavaksi henkiseksi uupumukseksi, kun avasin sosiaalisen median sekä tiedotusvälineiden uutissivustot.

Arvatkaa, mitä ihmisille oli tapahtunut? – Ei mitään.

Eilisen laulut ovat samat kuin tänäänkin. Äärilaidan kaakattajat kaakattavat, tuomitsijat tuomitsevat, FB-kuvat vaihtuvat ja ymmärtäjät ymmärtävät. Mikään ei liity Islamiin, pakolaiskriisiin tai oikeastaan mihinkään. Media on huolissaan rasismista ja pöyristyy PS-poliitikkojen reaktioista. Niillä, joilla on ennenkin mennyt överiksi, menee jälleen. Molemmilla puolilla.

Kaikki ovat jonkin aikaa tässä mielentilassa, kunnes hiljakseen palataan taas normaaliin päiväjärjestykseen odottamaan seuraavaa iskua.

Mä en enää jaksaisi.

Terrori-iskuja tehdään poliittisista syistä. On aivan oikein, että niihin myös vastataan politiikalla. Vaatimukset olla politisoimatta epäonnistuneen politiikan aikaansaannoksia ovat yhtä lailla politiikkaa. Syytökset kuolleiden haudoilla tanssimisesta ovat samoin aivan yhtä lailla politiikkaa, ja harvinaisen ällöttävää sellaista.

Tämä on politiikkaa.

Iskujen takana oleva poliittinen liike on islamismi, ne mahdollistanut poliittinen liike taas liberaali monikulttuurisuusaate. Kumpikaan ei näiden iskujen vuoksi ole kadonnut minnekään.

Aatteet eivät katoa minnekään niin kauan, kun niillä on kannatusta. Mieleeni tulee väkisinkin äskettäin käymäni keskustelu sotaveteraanin kanssa. Tämä edelleen virkeä veteraani kertoi elämästä 50-luvun Suomessa, jolloin sodat olivat päättyneet ja maassa kiersi neuvostomielisiä desantteja käännyttämässä kansaa. Nämä omistautuneet kommunistit kertoivat yleisesti junissa ihmisille, miten suomalaisten tulisi muuttaa Neuvosto-Karjalaan. Niin ihanaa ja rauhantahtoista kommunismi oli.

Veteraani kertoi, että enimmäkseen näihin ihmisiin suhtauduttiin huumorilla. Joku heitäkin kannatti.

Juttu on siinä, että jokaisella aatteella on sokeat kannattajansa riippumatta siitä, kuinka hullunkurinen, itsetuhoinen tai älytön tuo aate on. Sellaista terrori-iskua ei tapahdu, joka saisi äänekkäimmät monikulttuurisuusaatteen kannattajat kääntämään kelkkaansa. Ne, jotka eduskunnassa toistavat lauseitaan onnettomasta yksittäistapauksesta, tulevat toistamaan sitä samaa laulua loppuun saakka.

Yhteistä kommunisteille ja monikulttuurisuuden kannattajille on lisäksi se, että molempien pahimpia vihamiehiä ovat natsit. Ja niitä sitten riittääkin.

Kun monikulttuurisuus ei toimi, vaaditaan ratkaisuksi lisää monikulttuurisuutta. Kun kommunismi ei toiminut, vaadittiin ratkaisuksi lisää sosialismia. Sellaista dystopiaa ei voi olla, jossa nämä ihmiset eivät tahtoisi aina lisää. Sellaista tragediaa ei ole, joka kääntäisi asialleen omistautuneen ihmisen pään.

Kukaan muu, kuin sinä – tavallinen äänestäjä – et voi tätä kelkkaa kääntää.