Toimittajat rynnäköivät Ryhtiliikkeeseen

Helsingin Perussuomalaiset Nuoret järjestää viikottain Ryhtiliike-nimistä keskustelukerhoa. Yleensä illassa käydään vain rentoa keskustelua poliittisista ilmiöistä, mutta joskus tulee yllätyksiä. Tänään tilaisuuteen rynnäköi 10-henkinen saksalaisten toimittajien seurue. Olin toisaalta tästä tietoinen, toisaalta en, mutta ilta meni kertalaakista uusiksi.

Ryhtiliike on Helsingin PS-nuorten keskustelukerho. Periaatteessa kyse on vain siitä, että istutaan ravintolaan tuopin ääreen ja puhutaan sillä viikolla tapahtuneista poliittisista ilmiöistä. Siis lähdetään ”parantamaan maailmaa” – kuten jotkut tuppaavat sanoa.

Näitä vastaavia kerhoja on muillakin PS-Nuorten piireillä ympäri Suomea vaihtelevilla nimillä. Meillä tämä konsepti on elänyt melko paljon viimeisen parin vuoden aikana ja itse vedin oman linjani PJ-kauden aikana tapahtuman suhteen seuraavasti:

  • Se täytyy järjestää säännöllisesti niin, että ihmisen ei tarvitse katsoa kalenterista, onko tällä viikolla tapahtumaa vai ei.
  • Sitä ei järjestetä S-ryhmän kuppilassa, vaan yrittäjän omistamassa ravintolassa.

Näistä lähtökohdista ja rajoista Olli Lepistö ja Roger Kulmala rakensivat toimivan konseptin, jota olemme vuoden alusta saakka järjestäneet Ravintola Kannaksessa joka keskiviikko klo 18:00.

Olin saanut ennalta kuulla, että tänään Ryhtiliikkeeseen on tulossa muutama toimittaja haastattelemaan. Olin varautunut kokoonpanoon, johon kuuluu haastattelija, kuvaaja ja kenties joku äänitarkkailija, mutta ei yhtään sen enempää.

Istuin pienen porukkani kanssa ravintolassa odottamassa mahtaako ketään tullakaan. Ulkona oli hiljaista ja pimeää. Odotin toimittajan tehneen oharit, kunnes se tapahtui. Yht’äkkiä ovesta vyöryi sisään yli 10-henkinen joukko saksalaisia toimittajia. En ollut mitenkään varautunut mihinkään tällaiseen. En isännöimään mitään kv-vieraita, saati sitten järjestämään yhtään mitään. Mitä tehdä?

Olen siitä erikoinen tyyppi, että saatan ujostella ja kakistella kahden- tai kolmenkeskisissä tapaamisissa. En oikein tiedä, miten päin pitäisi olla. Mutta jos ihmisiä onkin toista kymmentä ja minä olen huomion keskipisteenä, pärjään vallan mainiosti.

Eipä siinä muuta kuin pieni kestitys päälle, ruokaa pöytään ja nopea sovellettu ohjelma. Olimme (mukamas) suunnitelleet ohjelmanumeron, jossa jäsenemme jakautuvat toimittajien sekaan ja keskustelevat heille suomalaisesta politiikasta. Sovellettu ohjelma upposi vierasjoukkoon kuin häkä.

Mutta sopulit olivat kyllä taitavia. Kysymykset olivat tiukkoja, niihin annettuja vastauksia käytiin haastamassa muilla nuorilla, eikä kukaan päässyt kovin helpolla. Saksalaiset toimittajat eivät tainneet olla mitään vannoutuneita EU-kriitikkoja.

Homma meni mainiosti.

Nuoret jäsenemme hoitivat illan kuin ammattilaiset, eikä minulla ole mitään valittamista heidän suorituksissaan. Olen jopa äärettömän tyytyväinen, että saimme järjestettyä tällaisen tiukan- joskin yllättävän – harjoitustilaisuuden. Harvoin nuori jäsenemme joutuu englanniksi vastailemaan kysymyksiin hiillostavalle toimittajalle, joka mikrofoni auki kahden tunnin ajan yrittää saada armotta vastapuolen nalkkiin.

Se meni hyvin. Olen ylpeä joka iikasta.