Kauppaneuvos Paukun kabinetti

Vantaan virheliike

Vantaalla tehtiin tällä viikolla historiaa, kun kaupunki valitsi ensimmäisenä suomessa apulaiskaupunginjohtajaksi Perussuomalaisen. Virkanimitys oli poliittinen ja puolueemme on aktiivisesti poliittisia virkanimityksiä kritisoinut. Mielestäni teimme Vantaalla virheen.

Olen kirjoittanut itselleni ohjenuoran, jonka mukaan yritän puhua blogissani yksittäisistä ihmisistä vain positiivisia asioita, elleivät nämä ole kaukaisia ja etäisiä korkeita persoonia, kuten vaikkapa ministereitä. Erityisesti omien arvostelua tahdon välttää viimeiseen asti, sillä puolueeni kohdalla mediassa se tahdotaan usein tulkita jonkinlaisen sisäisenä epävakautena tai ainakin vinkkinä sellaisesta.

Näin siitäkin huolimatta, että esimerkiksi Kokoomuksessa että omat kansanedustajat ryöpyttävät jopa pääministeriä liki viikoittain. Samaan tapaan SDP:n Mikael Jungner haukkui oman porukkansa reilu viikko takaperin – ja ihan aiheesta haukkuikin.

Meillä ryöpyttelyä tekee erityisesti kansanedustaja Vesa-Matti Saarakkala, joka ei lainkaan pelkää tuoda linjaerimielisyyksiä julkisuuteen. Tätä suorapuheisuutta arvostan. Analyyttinen kritiikki muistuttaa, että vaikka joskus vähän kinastellaan, se ei tarkoita avioeroa.

Joskus julkinen kinastelu on jopa järkevää: sillä tavoin omia kannattajia voi herätellä huomioimaan, että myös vaihtoehtoisella linjalla on kannatusta, eikä kummankaan linjan kannattajien tarvitse vaihtaa puoluettaan. – ”Hei jätkät, tämä homma on huomattu.”

Kerään minäkin nyt tuon rohkeuteni ja arvostelen Vantaalla tapahtunutta virkanimitystä. Meidän puolueeseemme kohdistunutta.

Poliittiset virkanimitykset yleensä

Edustuksellinen demokratia perustuu siihen ajatukseen, että kansa valitsee omat päättäjänsä. Suomessa nämä päättäjät sitten kansoittavat kunnallisvaalien jälkeen kunnanvaltuustot. Valtuutetut eivät useinkaan ole täysipäiväisiä poliitikkoja, vaan kunnille ja kaupungeille valitaan palkattuja virkamiehiä johtamaan päivittäistä työskentelyä. Useimmiten korkeat nimitykset on jyvitetty poliittisesti. Tällä toiminnalla on pitkät perinteet ja esimerkiksi Keskustapuolue on puhtaasti instituutio, jonka tärkein tarkoitus on tasoittaa aktiiveilleen tie erilaisiin julkisiin virkoihin. Kun kuntia on Suomessa 317, voidaan arvioida, että poliittisia virkojakin on toista tuhatta.

Siinä, että virkakoneistoa johtaa poliittisesti valittu päättäjä, ei ole sinällään mitään vikaa. Pikemminkin päinvastoin: virkakoneisto kaipaakin toisinaan kovistelua ja kansan tahdon tuleekin näkyä siinä, miten kaupunkia käytännössä johdetaan.

Ongelma on näihin virkavalintoihin liittyvä kaksinaismoralismi: vuorotellen eri suulla väitetään, että nimitykset eivät ole poliittisia, vaan tehtävään valittin pätevin hakija. Niin vain kummasti kuitenkin sattuu, että ”pätevin” hakija sattuu olemaan aina siitä puolueesta, kenen nimitysvuoro kabinetissa on milloinkin sovittu.

Koska kaikki tietävät, miten systeemi pyörii, ne aidosti pätevät ihmiset eivät viitsi korkeita virkoja hakea, sillä alusta asti on selvää tehtävän menevän mille hyvänsä koulutettu rytmiveikolle, joka vain puolueen sisällä on sovittu. Minä en ainakaan yritysjohtajana viitsisi naputella hakemusta apulaiskaupunginjohtajan toimeen, sillä tiedän jo ennakolta touhun oleva silkkaa ajanhukkaa.

Vaihtoehtoja olisi, jos niihin haluttaisiin lähteä. Olemme esimerkiksi kannattaneet Helsinkiin pormestarivaalia, jossa korkein kaupunginisä valittaisiin henkilövaalilla kunnallisvaalien yhteydessä. Toinen ratkaisu olisi täyttää korkeat virat aina vaalikaudeksi samaan tapaan, kuten lautakunnat nimetään. Tällöin politiikka näkyisi ja saisikin näkyä kaupungin johtamisessa. Myös äänestäjälle asetelma olisi selkeämpi: ”Ok, puolueeni pärjäsi vaalissa hyvin, siksi heidän kärkiehdokkaastaan tuli seuraavaksi neljäksi vuodeksi tuon viraston pomo”.

Nyt virkamiesten kaudet eivät useimmiten (poikkeuksena esim. Tampereen pormestari) ole edes yhteneväisiä vaalikausien kanssa, sillä sitkeästi halutaan pitää yllä valetta, jonka kaikki tietävät valheeksi: että paras muka valittaisiin.

Vantaan nimitys

Perussuomalaiset ovat profiloituneet yllämainitun politiikan kiivaina vastustajina, pitäen sitä malliesimerkkinä vanhojen puolueiden ajamasta kabinettipolitiikasta. Tätä taustaa vasten Vantaalla tehty päätös nimittää Perussuomalaisten ryhmäpiiskuri Jaakko Niinistö apulaiskaupunginjohtajaksi oli vähintäänkin historiallinen. Yksi nimitys tuhannen joukossa ei ole paljon, mutta tunteita se minussa silti herättää.

Kirjoitin viikko sitten siitä, että kaikkien puolueiden poliitikot ajavat lopulta maassa hyvää. Samalla tavalla täytyy ymmärtää, että vanhat puolueet ovat ajautuneet vastaavanlaisiin politiikkaan kukin vuorollaan hyvää tarkoittaen. Siksi minua ei yllätä yhtään, että omasta puolueesta kuulemani nimitystä puolustavat puheenvuorot ovat sisällöltään 1:1 täysin samoja, millä vanhat puolueet ovat nimityksiä perustelleet:

Olisiko paikka sitten pitänyt jättää muille?

Mutta kun tämä ehdokas oli pätevin!

Olisiko ehdokkaan pitänyt luopua jäsenkirjastaan, että voi saada paikan?

Se, onko Niinistö pätevä vai ei, on tyystin epärelevanttia. En tunne liiemmin miestä kuin muitakaan paikkaa hakeneita. Vielä vähemmän tunnen hakuprosessia tai sen taustalla käytyjä keskusteluja. Itseasiassa Niinistö itse on kokonaan tämän keskustelun ulkopuolella: eihän kyse ole ehdokkaasta, vaan siitä itsepetoksesta, etteikö tämä(kin) nimitys olisi ollut poliittinen.

Asiat kuitenkin ovat sitä, miltä ne näyttävät. Mieleeni muistuu tapaus, jossa Kimmo Sasi vokotteli laivaristeilyllä hyttiinsä yöksi vieraan naisen ja sanoi ”puhuneensa tämän kanssa politiikkaa.”

Suurintahan ironia olisi, jos he olisivat oikeasti vain puhuneet politiikkaa, eikä kukaan usko sitä! Näin voi olla, että Niinistökin oikeasti oli pätevin – mene ja tiedä. Puolueen miehenä tietysti näin täytyy uskoa.

Viestintävirhe

Valtuustopuheiden mukaan paikka oli aikanaan varattu kolmanneksi suurimpana ryhmänä olleille vihreille. Perussuomalaiset kuitenkin nousivat edellisissä vaaleissa vihreiden ohi, jolloin kiinnitys paikkaan periytyi Perussuomalaisille. Ymmärrän hankalan tilanteen, johon Vantaalla jouduttiin. Pauli Vahteran mukaan päätöksenteko Vantaalla on poikkeuksellisen vahvasti poliittisten virkamiesten käsissä, ja PS:n valtuustoryhmä on suuresta asemastaan huolimatta siksi täysin vailla valtaa. Jos virka olisi lakkautettu, SDP:n ja Kokoomuksen valta olisi lisääntynyt entisestään.

Voi siis olla, että viran vastaanotto oli suurista pahoista se pienin. Suurin virhe tehtiin mielestäni siinä, miten asiasta tiedotettiin.

Olisi voitu todeta, että tilanne on se mikä on – ja että nimitys tottakai oli poliittinen. Se kuitenkin päätettiin ottaa, koska tällä tavalla äänestäjien asiaa voidaan edistää parhaiten. Oltaisiin sanottu, että nyt kunnan asuntoasioita aletaan edistämään perussuomalaisella otteella. Maahanmuuttokritiikki alkaa näkyä ja äänelle on tarjolla rutosti vastinetta.

Toimittiin kuitenkin täysin toisin päin: toistettiin vanhoista puolueista opittu laulu, että ei tässä nyt poliittisesta virkanimityksestä ole kyse. Ja vielä perään lisättiin, että ei tässä nyt oikein erityisen maahanmuuttokriittisiäkään olla. Ihan tavallinen virkamies vain.

Mielestäni nyt mentiin pahasti päin mäntyä, ja ratkaisusta tulee vielä maksettavaksi poliittinen hinta. Poliittiset vastustajamme siitä jo meitä lyövät – ja ihan aiheesta.

Vain esimerkillä voi johtaa

Minä liityin tähän puolueeseen ensisijaisesti siksi, että tämä on ainoa varteenotettava muutosvoima koko maassa. Itseasiassa koko puolue on mielestäni viimeinen toivo suomalaiselle kansanvallalle. Vanhoista puolueista ei enää saa toimintakuntoisia, sillä ne ovat kasvaneet osaksi establismenttia ja riippuvaisiksi siitä.

Olen sitä mieltä, että jos periaatteista aletaan tinkiä, puoluetoimiston ovet voi sulkea. Jos meistä tulee muiden kaltaisia, en löydä omaa poliittista kotiani enää muualta.

Kabinettipolitiikkaa on helppo arvostella, jos siinä ei ole itse osallisena. Selkärankaa kysytäänkin silloin, kun on itse karkkivuorossa – vain silloin voi nousta ylös ja sanoa, että tämä ei ole oikein.

Samaan tapaan me PS-Nuoret Helsingissä kieltäydymme vuodesta toiseen ottamasta vastaan poliittista nuorisorahaa, vaikka tiedämme, että voisimme tehdä sillä paljon hyvää. Viestintämme, näkyvyytemme ja toimintamme laatu olisivat aivan toisella tasolla, jos saisimme käyttöömme samat julkiset resurssit, joista muut poliittiset nuorisojärjestöt nauttivat.

Jatkamme tällä linjalla uskoen, että jonakin päivänä asiat muuttuvat. Jos hyppäämme mukaan karuselliin, meistäkin tulee edunsaajia. Silloin asioita ei muuta enää kukaan.

Kokoomuksen ja vihreiden tuolileikit Helsingissä ovat johtaneet siihen, että pääkaupungissa poliittiset virkanimitykset ovat toivottavasti pian historiaa.

Vantaalla siihen voi mennä vielä tovi. Tässä muutoksessa Niinistöllä voi olla suurikin rooli, jos hän vain tahtoo sen ottaa. Kuten sanottu: Vantaalla apulaiskaupunginjohtajien valta on melkoinen.