Vesipyöräilyä ja Supoa

Sekapäivä, jossa oli taas aivan kaikkea: ensin töitä, sitten hulluna pyöräilyä vesisateessa, politiikantynkää, vierailu Suojelupoliisiin ja illalla vielä lisää töitä. Päivästä irtosi meuhkattavaa kahdesta aivan erilaisesta asiasta: Hämeentien pyöräkaistoista – ja radikaalimuslimeista.

Olen tolkuttoman huono pukeutuja. Toki myös tyylin puolesta, mutta ennen kaikkea lämpötilan. Ongelma on siinä, että laahaan aina päivän verran jäljessä säätilassa. Pelkkä vilkaisu ulos ikkunasta aamulla olisi paljastanut, että tänään ei ole oikea päivä lähteä töihin T-paidassa polkupyörällä, mutta niin vain lähdin. Ja kylmä tuli.

Työntämistä keskustassa

Matka kodistani työpaikalle on miellyttävää ajoa Vantaanjoen vartta pitkin. Maisema on kaunis ja pyörällä pääsee hyvin eteenpäin. Pienen työrupeaman jälkeen minun tuli kuitenkin siirtyä Hietsun hautausmaalle hoitamaan erästä – kieltämättä hieman erikoista – nuorisojärjestön kuvioihin liittyvää tehtävää.

Ja voi että – saatan kyllä todeta asian, jonka olen todennut jo moneen kertaan. Polkupyöräily keskustassa ja osalla sen sisääntuloväyliä on oikeasti aivan helvetillistä.

Minua ei oikeastaan haittaa puikkelehtiminen isojenkaan ajoneuvojen välissä. Itsesuojeluvaistoni ei aina ole kaikkein parasta laatua – tai sitten vain alitajuisesti toivon saavani hellän suudelman Lujabetoni-tekstillä varustetusta kuorma-autosta, joka päästäisi minut lopultakin saikulle lepäämään.

Mutta se mikä haittaa, on jatkuva epävarmuus siitä, että miten liikenteessä pitäisi milloinkin ajaa. Millä kaistalla pitäisi olla nyt, meneekö jossakin mahdollisesti pyörätie, miten minä tästä käännyn…

Äh, tuollahan se pyörätie menee JUST toisella puolella tietä, mutta sekin loppuu kohta. Ja sitten olen taas väärässä paikassa! Missä minun pitää oikein ajaa?!

Kannatan lämpimästi vaikkapa Hämeentien pyöräkaistoja juuri tästä syystä. Että minunlaiseni tampiokin käsittäisi juuri edellisen: missä milloinkin kuuluu ajaa.

Hietaniemessä oli sentään kaunista, katsokaa vaikka:
hietsu

Uhkailen supolla!

Hietsun keissin jälkeen fillaroin kantakaupunkiin, jossa Helsingin Lautamiesyhdistys oli järjestänyt parin tunnin vierailun Suojelupoliisiin. En oikein tiennyt, mitä tuolta vierailulta pitäisi odottaa, joten en odottanut saavani kovin kummoista tietoa mistään asioista – lähinnä halusin päästä katsomaan mielenkiintoisia rakennuksia ja tiloja.

Mutta kas, kyllä meiltä kaikki elektroniset laitteet pois kerättiin ja asioita avattiin melkoisesti syvemmin kuin vaikkapa Supon vuosikertomuksessa. Tuskinpa meille nyt mitään turvaluokiteltua infoa valutettiin, mutta varmasti yleistasonkin tieto Supon toiminnasta auttaa varmasti ymmärtämään asioita laajemmin, jos lautamiehenä joskus tuomitsen juttua, jossa esitutkintaa on ollutkin suorittamassa Suojelupoliisi.

Siitä lautamiehen hommassa oikeastaan on kysymys: luoda kokonaisymmärrystä asioista ja yhteiskunnasta tasapainottamaan ammattituomarin puhtaan lainopillista lähestymistapaa.

Käsittelimme vierailulla myös paljon ajankohtaisia asioita ja tuosta osuudesta jäikin rasittamaan erityisesti eräs osa-alue. Viittaan siihen käyttäen julkisia lähteitä, vaikkapa suoraa lainausta Supon toimintakertomuksesta:

[Syyrian] Konfliktin aiheuttama mahdollinen turvallisuusuhka on Euroopassa kasvanut, koska eri maihin palaavien taistelukokemusta hankkineiden jihadistiveteraanien lukumäärä on lisääntynyt merkittävästi. Tämä kehitys jatkunee vastaisuudessakin.

Tässä on trendi, joka minua huolestuttaa. Näitä palaajia tulee meillekin, sillä lähtijöitä on jo.

Näyttää siltä, että minä en ole ainoa, joka tästä asiasta on huolissaan. Meuhkasin radikaalimuslimeista jo aiemmin – ja taas tekee mieli meuhkata yhä enemmän.