Jarmo Keto Turkissa

Aasiaan

Päivänpolitiikka saa jäädä hetkeksi. Jo viime kesänä varattu matka kaukoitään on nyt aika toteuttaa. Lifeblog muuttuu parin viikon ajaksi luonteeltaan kovin toisenlaiseksi: matkablogiksi, jota voi lukea persuntorjuntalasit silmilläkin.

Komisario Kyösti Pöysti kaipasi aina pois oravanpyörästään, suurena unelmanaan lähteä Intian Goalle ”viljelemään vuohia”.

Minä poistun pyörityksestä ja hulinasta vähemmän pysyvästi ja lyhyemmäksi aikaa: matkustan Intiaan kahdeksi ja puoleksi viikoksi, tarkoituksena vierailla ystäväni häissä ja kierrellä hieman alueilla, joissa en ole vielä käynyt.

Häät ovat vasta matkani lopussa. Sitä ennen ehtii nähdä yhtä ja toista. Blogi ei tulekaan seuraavien viikkojen aikana käsittelmään Euroopan tahi Suomen asioita lainkaan. Sen sijaan pohdin kaukomaita ja kerron näkemästäni toisessa paikassa.

Matkakumppanina minulla on pitkäaikainen ystäväni Juha, jonka kanssa olen jo pari reissua kiertänyt. Hyvä seuralainen onkin tärkeä silloin, kun samaa naamaa saa katsella viikkotolkulla.

…mutta ei Intiaan

Väitetään, että apostoli Tuomas lähetettiin aikanaan saarnausmatkalle kaukoitään. Kuultuaan määränpäästään Tuomaan väitetään sanoneen:

Herrani, mihin tahansa muualle, mutta ei Intiaan.

Kiersin kaksi vuotta sitten kuukauden reppumatkan Intiassa ja Nepalissa. Intiaa voi helposti kuvailla yhdellä sanalla: vaikea. Maa on kenelle tahansa matkaajalle todella vaikea, ellei lukuun lasketa pientä, turistien kansoittamaa Goa-osavaltiota. Kuljin ystäväni kanssa läpi jätteiden, savusumun, turistihuijausten ja ihmisruumiidenkin, kunnes päädyin pienehköön, Pokhara-nimiseen turistihoitolaan Nepalissa.

Päätin silloin, etten enää koskaan matkaisi Intiaan. Niin vaikea ja henkisesti raskas matkamme oli. Itseasiassa elokuva Slummien miljonääri kuvaa Pohjois-Intian elämänmallia melko hyvin.

Ei toki niin huonoa, ettei hyvääkin: matkani jälkeen olen suhtautunut köyhyyteen ja rahaan kokolailla eri tavalla kuin ennen. Koskaan en ole enää ajatellut olevani itse huono-osainen tai valittanut jostakin, jota minulta puuttuu.

Kutsu ystävän häihin oli kuitenkin niin suuri kunnia, etten voinut jättää tilaisuutta käyttämättä. Tällä kertaa vain yritämme pysytellä vähän helpomman Etelä-Intian alueella.

Kohti Delhiä

Vietimme ensimmäisen matkapäivän Istanbulissa, jossa meillä oli pitkä, yli vuorokauden mittainen konevaihto. Tämä pitkä vaihto antoi mahdollisuuden tutustua hyisen viileään ja sateiseen kaupunkiin Euroopan ja Aasian rajalla – sekä edelleen käydä astumassa jalalla Aasian puolelle, Bosporinsalmen yli.

Istanbul on kehittynyt ja siisti kaupunki, joka on laitettu hyvään kuntoon jo pelkästään Turkin EU-jäsenneuvottelujen vauhdittamiseksi. Sitä edelleen myös kehitetään kiihtyvälle vauhdilla: esimerkiksi metroverkko laajenee kymmeniä kilometrejä vuosittain. Onkin helppo ymmärtää, miksi vast’ikään presidentiksi valittu Recep Erdogan on aidosti hyvin suosittu: kasvun ja rakentamisen aikana on helppo paistatella. En varmaksi tiedä, mikä osa kehityksestä on hänen AK-puolueensa ansiota, mutta sen pohdinta jääköön toiseen kertaan.

Turistikuumotus alkoi toden teolla jo Istanbulin lentokentällä, kun oli aika nousta kohti Delhin konetta.

Matkustajilta nimittäin tarkastettiin viisumit. Itselläni ei moista ole, sillä varsin uhkarohkeasti yritän hakea Intian rajalta lentokenttäviisumia. Ainakaan Turkish Airlinesin henkilökunta ei tiennyt moisesta järjestelystä yhtään mitään, ja minut päästettiin koneeseen vasta pitkän torikokouksen ja puhelinkierroksen jälkeen.

Katsotaan, miten rajaviranomaisten kanssa käy.

25.11.2014 0