Jarmo Keto ja kirves

Ei paha ole kenkään ihminen

Politiikka kuumentaa tunteita, eivätkä nyt pyörivät koulupaneelit yhtään niitä viilennä, sillä vaalien alla tuntuu olevan tarpeen luoda vastakkainasettelua vaikka väkisin. Itse yritän kuitenkin aina ajatella, että kaikki ovat politiikassa parantaakseen asioita, eivät huonontaakseen niitä.

Tyypillinen vaalipaneeli alkaa pohdinnalla siitä, miten nuorisotyöttömyyteen, kansantalouteen tai eriarvoisuuteen pitäisi puuttua. Poliitikkorivistöstä tulee paljon hyviä puheenvuoroja, joista jotkut täydentävät toisiaan: yhdistettynä näissä kaikissa voi olla ratkaisun avain, tai ainakin askel lähemmäksi sitä. Näiden keskustelujen käynti on mukavaa, sillä tahtotila on yhteinen: kaikki haluavat vähemmän nuorisotyöttömyyttä, tarveemmän kansantalouden ja vähemmän eriarvoisuutta.

Mutta sitten jossain vaiheessa kirves iskee aiheeseen, joka nostaa tunteita pintaan. Nämä ovat vastakkainasettelujen aiheita – siis sellaisia, joissa jo lähtökohdat eroavat jyrkästi toisistaan. Sellaisia ovat pakolais-  ja turvapaikkapolitiikka, kehitysapu tai kuten tänään eräässä paneelissa – kielipolitiikka.

Viimeksi tänään esitin kantani, jonka mukaan Suomesta tulisi tehdä virallisesti yksikielinen maa. Tuskin olin ehtinyt lauseessa loppuun, kun RKP:n edustaja veti johtopäätöksensä, jonka mukaan häneltä ollaan viemässä palvelut ja kohta kansalaisuuskin.

Tietenkään siitä ei ole kyse. Puheestani vedettiin kertaheitolla päätelmät Turkuun asti.

Ääriajattelijoita on vähän

Kielipolitiikkaa koskettanut episodi muistutti minua siitä, kuinka helposti itsekin toisinaan demonisoin poliittisia vastustajiani ja vedän ainakin alitajuisesti heidän puheistaan johtopäätöksiä, jotka menevät maaliin asti ja yleensä siitä ohikin.

Tosiasiassa asia on usein juuri niin kuin puhuja sanoo, eikä sen enempää:

Vihreä edustaja ei oikeasti tahdo diktatuuria, jossa kukaan ei saa syödä lihaa tai ajaa autolla. Jos hän pyytää enemmän kasvisruokailumahdollisuuksia ja parempia pyöräteitä, kysymys voi olla juuri siitä, eikä mistään muusta.

Vasemmiston edustaja ei oikeasti tahdo lopettaa kaikkea vapaata liiketoimintaa ja ajaa yrittäjiä maanpakoon. Jos hän pyytää lisää turvaa irtisanomisilta, kysymys voi olla juuri siitä, eikä mistään muusta.

Kokoomuksenkaan edustaja ei oikeasti tahdo siirtää maata ammattiarmeijaan ja lähettää joukkoja taistelemaan Yhdysvaltain rinnalla Kaukasukselle. Jos hän esittää NATOon liittymistä, kysymys voi olla juuri siitä, eikä mistään muusta.

Samaan tapaan minä toivon monia asioita. Toivon maan hallintoa yksikieliseksi, tahdon korvata kehitysavun investoinneilla, uskon kääntäväni jonain päivänä viranomaisen ja kansalaisen roolin päälaelleen. Kysymys voi minunkin tapauksessani olla siitä, että tahdon sitä mitä esitän, en yhtään enempää.

Luottamusta

Yritän jatkossa muistaa, että jokainen pyörätien rakentaja ei ole autontuhooja, NATO-kannattaja ei sotakiihkoilija, demari ei kommunisti, EU-diggari ei isänmaanvihaaja eikä ruotsinkielisten oikeuksien puolustaja rasisti.

Uskon vakaasti, että politiikka on Suomessa niin epäkiitollista ja epämiellyttävää touhua, että kaikki siinä mukana olevat aidosti tahtovat tehdä meille kaikille paremman, yhteisen maailman. He uskovat siihen, ja se usko saa heidät jatkamaan.

Se näkökulma paremmasta maailmasta vaihtelee jonkin verran puhujan mukaan, mutta kenkään heistä ei ole paha.

20.01.2015 0