Eri murheet, samat syyt

Jatkoin piirien kiertelyä tänä viikonloppuna visiitillä Kymenlaakson PS-Nuorten syyskokoukseen. Kokoukset ovat kokouksia, mutta niiden ulkopuolelta voi havainnoida yhtä sun toista. Maakuntien politiikassa teemat ovat erilaiset, mutta niiden pohjalta löytyvät tutut syyt.

Kun nuorisopolitiikkaa tekee Helsingissä, unohtaa helposti, että maakuntien piirit eivät ole poikkeuksellisia, vaan pikemminkin normaaleja. Helsingin piiri on se outo lintu.

Kaikkialla muulla pitkät automatkat, repalainen asutus ja alueelliset kysymykset ovat arkipäivää. Ja niin mekin pakkauduimme ahtaasti  pieneen, mutta kodikkaaseen menopeliin matkataksemme yön pimeydessä Lappeenrantaan piirin syyskokousta varten.

Kokousta pitämään pääsimmekin. Piirin puheenjohtaja Arttu-Petteri Klami heilutti nuijaa taitavasti. Alueellisuus olisi kokouksen listallakin toistuva teema:

Kuullaan Etelä-Kymenlaakson aluetoimikunnan katsaukset, Pohjois-Kymenlaakson, perustetaan toimikunta Etelä-Karjalaan….

Helsingissä pääsee julkisilla nopeasti joka paikkaan. Erillisille aluetoimikunnille ei ole mitään tarvetta. Yhtälailla alueellisilla kattavuuksilla ei ole meille liiemmin merkitystä, mutta täällä on tärkeää, että kaikki suuret kaupungit ovat edustettuna.

Vanhojen puolueiden nilkit

Kokoukset ovat kokouksia. Niillä on tarpeensa, mutta parhaan käsityksen paikallisista asioista saa vapaamuotoisista keskusteluista. Teemat maakunnissa ovat erilaisia kuin Helsingissä: puhutaan kuntaliitoksista, valtionosuuksista, venäläisturisteista ja kouluverkon kattavuudesta. Monikulttuurisuudesta ja pakolaispolitiikasta ei niinkään.

Vaikka teemat ovat erilaisia, ongelmien syihin on helppo vetää yhtäläisyysmerkkejä:

Maakunnissa poliittiset virkanimitykset ovat vielä räikeämpiä kuin Helsingissä: kansanedustajan poika nostetaan kunnanjohtajaruletissa ohi pätevämmän ehdokkaan ja kuntaliitosasioissa tehdään häikäilemättömiä lehmänkauppoja:

Kannattakaa nyt tätä liitosta, niin uudessa kunnassa teille on tiedossa miellyttävät luottamuspaikat. Jos ette kannata, poistamme teidät sisäpiiristä, ettekä saa mitään.  

Vanhojen kuntapuolueiden, SDP:n, Keskustan ja Kokoomuksen valta on uskomattoman vahva. Kuntaliitosasioissa määräävänä tekijänä tuntuu olevan se, mikä vanhoista puolueista olisi uudessa kunnassa suurin, ei niinkään se, mikä vaihtoehto olisi kuntalaisille paras.

Täällä, kauempana ruuhka-Suomesta, piiri pieni pyörii edelleen vahvasti. Niin vahvasti, ettei sitä pääkaupungista käsin tahdo oikein edes käsittää.

Meidän, valtakunnallisen järjestön hallituksen, on huipputärkeää jalkautua maakuntapiireihin mahdollisimman usein. Facebook-keskusteluilla sekä ajoittaisilla kohtaamisilla kesäpäivillä ja syyskokouksissa ei saa piirin toiminnasta mitenkään niin hyvää kuvaa kuin katsomalla itse.

Täällä haasteet ovat erilaisia, mutta aatteen palo on sitäkin vahvempi: bensarahojen perään ei paljon kysellä.