VPK harjoituksissa

Kansan pitää suojella itse itseään

Teimme eilen kannanoton, jossa toivoimme Helsingin vapaapalokunnille enemmän resursseja ja mielekkäämpiä tehtäviä. Kannanotto herätti yllättävän paljon reaktioita sai minut pohtimaan, miten yhteiskunnan tuvallisuustoiminnon tulisi mielestäni ylipäätään järjestää. Tärkeimmässä roolissa on kansa itse.

Poliitikko kerää aiheita omalle politiikalleen kaikesta, mitä ympärillään havaitsee ja kuulee. En ole vapaapalokuntanuori, enkä ole koskaan moista ollut, mutta satun tuntemaan hyvin monia sellaisia. Näiltä ihmisiltä puolestaan olen kuullut kaljakahvipöytäkeskusteluissa yhtä ja toista. Dominoivana tunteena on usein tuntunut olevan turhautuminen: tunne siitä, että Helsingin pelastuslaitos sorsii vapaapalokuntalaisia eikä oikeastaan edes tahdo antaa näille mielekkäitä tehtäviä.

Tiedustelin, josko nuorukaisia kiinnostaisi valmistella kanssani asiasta kannanottoa Helsingin PS-Nuorten pöydälle. Sille tielle lähdettiin ja sellainen tehtiin.

Kannanotolla halusimme sanoa oikeastaan vain yhen asian: VPK on myös nuorisotyöllinen toimija ja jos nuorille ei osoiteta luottamusta, kiinnostus harrastusta kohtaan karisee hyvin nopeasti. Sitä paitsi kalusto Helsingissä on yleensä kovin vanhaa ja varusteista niin kova pula, että eräskin palokunta joutuu pummimaan niitä pikavippifirman kilpailusta.

Mielestämme se on kaupungin kannalta jopa vähän noloa.

Toki tiedostimme, että asialla on monta puolta. Esimerkiksi sen, että Helsingin vapaapalokuntien valmiusajat eivät ole kovin lyhyitä ja että Helsinki on alueena kokolailla erilainen kuin joku perä-Kitee. Emme lainkaan ajatelleet, että vaatisimme kannanotolla joltakin jotain pois: enemmänkin vain lisää huomiota palokuntanuorille ja heidän asialleen.

Reaktiot

Kannanottomme ei kerännyt medianäkyvyyttä, mutta kulki Facebookin kautta eteenpäin ihan mukavasti. Jopa niin mukavasti, että se keräsi varsin paljon reaktioita. Monet reaktiot tulivat yllättävistä suunnista: vielä tänäänkin aamupäivällä puhelimeni soi, sillä erään etujärjestön edustaja halusi lausua mielipiteensä.

Reaktiot kannariin olivat todella kaksijakoisia: monet VPK-aktiivit iloitsivat siitä ja pitivät sitä tervetulleena avauksena. Eräät ammattipalomiehet puolestaan suorastaan tiputtivat kommenteillaan leukani auki:

*ttu mitä p*skaa, perehtykää ensin mitä noi veparit kuppaa yhteiskunnalta ja vinkukaa sitten jos vielä siltä tuntuu. Summat ei sitten oo mitään pieniä, mitä noi laskuttaa kekäleen potkinnastakin.

Siis veparit kuppaavat rahaa yhteiskunnalta. Miten voi olla, että parempia toimintaedellytyksiä ja merkityksellisempää tekemistä vapaaehtoisille vaativa kannanotto aiheuttaa kenessäkään näin vahvoja tunteita?

Päätin hieman kysellä asiasta.

Kävi ilmi, että samalla tavalla kuin puolustusvoimissa on upseereita jotka suhtautuvat nihkeästi reserviläisiin, löytyy ammattipalokunnista virka- ja palomiehiä, jotka suhtautuvat vepareihin varsin vastahakoisesti. Nämä reaktiot syntyvät ilmeisesti tunteesta, että vapaaehtoiset uhkaisivat ammattilaisten työpaikkoja.

Tuntemus on ymmärrettävä: palomiesten lakon aikaan vuonna 1998 VPK:t hoitivat ammattipalokuntien tehtäviä ilmeisesti hyvinkin menestyksekkäästi. Nykyisessä tiukassa taloustilanteessa moni varmasti lähtisi mielellään korvaamaan ammattilaisten työpanosta edullisemmilla vapaaehtoisilla.

Asiassa on aihetta enemmällekin pohdiskelulle: palokuntatouhut ja maanpuolustus ovat perinteisesti Suomessa perustuneet pitkälti siihen, että tavallisista ihmisistä tehdään toimijoita: kaduntallaajat, jotka eivät ole omistaneet asialle aivan koko elämäänsä, ovat tarttuneet aseeseen tai paloletkuun turvatakseen sen, mikä heille on tärkeää.

Yhä useammassa asiassa Suomea on kuitenkin kuljetettu viime vuodet toiseen suuntaan: kaikkiin asioihin käsien pesusta alkaen pitää olla kortti, todistus tai sertifikaatti. Joihinkin puolestaan, vaikkapa yhdistyksen tilejä tarkastamaan tai oikeuteen toista ihmistä puolustamaan, maallikoita ei huolita enää lainkaan. Ajatus on tietysti se, että asiat ovat nykyisin niin monimutkaisia, että vain todellinen ammattilainen ™ voi ne osata.

Minä olen pikkuisen eri mieltä.

Kuuluuko yhteiskunta vain ammattilaisille?

On varmasti niin, että hyvin koulutettukaan vapaaehtoispalokunta tai reserviläisen ei pysty teknisesti täysin samantasoiseen suoritukseen kuin asiaa päivästä toiseen hiova ammattilainen. Hänen vapaaehtoisuudellaan ja mukana olollaan on kuitenkin mielestäni toinen funktio, joka on täysin virheetöntä suoritusta tärkeämpi: Hän tuntee olevansa mukana jossakin. Hän tuntee, että häneen luotetaan hänen työtään arvostetaan.

Se luo yhteenkuuluvuuden tunnetta ja ymmärrystä siitä, että jokainen meistä on yhteisesti vastuussa maastamme. Mitä laajempi vapaaehtoispohja yhteiskunnan turvallisuustoiminnoissa on, sitä enemmän tällä tavalla tuntevia ihmisiä joukostamme löytyy.

Ajatukseni on sama sekä maanpuolustuksessa että palokuntatoiminnassa: ammattilaisia tarvitaan ja näillä on tietty roolinsa kriittisissä tehtävissä ja koulutuksessa, mutta turvallisuuskoneiston varsinaisen rungon täytyy muodostua kansalaisista itsestään.

Toinen vaihtoehto on yhteiskunta, joka jakautuu niihin, jotka huolehtivat ja turvaavat sekä niihin, jotka ovat huolehdittavana ja turvattavana.

Vanhassa neuvostovitsissä valtion ravintolaa pitävä rouva istui ravintolansa portailla. Hänen keittiönsä liesi oli syttynyt liekkeihin ja paloi yhä suuremmalla voimalla. Rouva kuitenkin vain istui.

Ohikulkija kysyi rouvalta, miksei tämä sammuta pientä tulipaloa tai ylipäätään tee mitään?

Rouva vastasi: ”Se on palokunnan tehtävä.”

14.01.2015 0