Jarmo Kedon koti

Kotiinpaluu

Matkani Intiassa on päättynyt ja blogista tulee jälleen poliittisempi. Matka kaukaisuuteen herättää ajatuksia ja tunteita. Myös kotiinpaluu on yhtälailla tunteellinen.

Hehkutukseni vatsaoireettomasta matkasta karahti kiville paluumatkalla lentokoneessa. On kai niin, ettei Intiasta voi selvitä ilman vatsaoireita ja Delhi ottaa omansa tarvittaessa vaikka kansainvälisessä ilmatilassa.

Palasimme jälleen Turkin Istanbulin kautta. Pelkästään tämän suht-länsimaalaisen maan näkeminen jälleen oli melkoista tunnetykitystä. Yht’äkkiä kaikkialla onkin siistiä ja raikasta. Asiat toimivat, en ole enää joukossasi poikkeuksellinen eivätkä ihmiset enää kiinnitä minuun huomiota.

Näen ensimmäistä kertaa viikkoihin ihonmyötäisiin vaatteisiin pukeutuneita naisia. Siis aivan tavallisella länsimaisella tavalla pukeutuneita. Näky on niin yllättävä, että pääsen välittömästi Suomeen saapuneen, hartaan muslimimaahanmuuttajan pään sisään: nämä naisethan kulkevat täällä täysin vapaana ja kenen tahansa otettavissa.

Kukaan ei omista heitä ja heidän vaatetuksensa antaa ymmärtää, että he olisivat kenen tahansa käytössä aivan ilmaiseksi.

Voin vain kuvitella minkälaisella voimalla nämä ajatukset kulkevat sellaisen ihmisen päässä, joka tulee kulttuurista, jossa naisen omistajuuskonsepti on alkujaan tyystin erilainen.

Tuumaukseni huolestuttaa minua jonkin verran. En ajatellut, että joskus katsoisin tätä asiaa tästäkin perspektiivistä. Onneksi jo Suomessa oma Kristani juoksee lentokentällä vastaan ja kotoutustoimet pääsevät alkamaan. Shokkia olikin kerrakseen, sillä avaimiani vartioinut tyttöystäväni oli sisustanut poissaollessani asuntoni uudelleen. Kylpyhuoneen peilikaapin kuudesta hyllystä yksi oli jätetty minun tavaroilleni. Suihkussa on läjäpäin purkkeja, joissa ei lue mitä ne sisältävät. Mitä ihmettä on ”suihku-smoothie”?

Nyt kuitenkin maistuu uni.

Koe köyhyys, löydät itsesi

Matkustaminen maailmalla on ollut meille suomalaisille melko arkista viimeistään siitä saakka, kun Keihäsmatkat aloitti legendaariset pakettimatkansa etelään. Visiitti kehitysmaassa vailla ennakkoon varattuja hotelleita ja suojelevaa turistikuplaa on kokemus, joka kuitenkin poikkeaa pakettimatkasta melkoisesti. Se on pelottavampaa ja pakottaa pois mukavuusalueelta – pakottaa heittäytymään.

Voin kuitenkin suositella tätä kokemusta kaikille: oman elämän ja maan asiat asettuvat kokolailla erilaiseen perspektiiviin, kun joutuu kosketuksiin oikean äärimmäisen köyhyyden kanssa.

Sellaisilla hetkillä jokainen joutuu tekemään omat arvovalintansa: annanko esimerkiksi hihaani nykivälle rammalle kerjäläislapselle rahaa vai en?

Toisaalta näky on julmin koskaan näkemäni. Minulle mitättömällä summalla voin auttaa tätä lasta saamaan tämänpäiväisen leipänsä. Toisaalta hänen kaltaisiaan tulee matkallani loputtomasti lisää, ja minun on pakko lopettaa rahan antaminen joskus. Toisaalta taas ylläpidän osaltani kerjäläisyyttä jakamalla rahaani. Toisaalta taas tämä yksi ihminen ole omaan asemaansa syyllinen, ja voisin auttaa edes häntä.

Annanko vai en?

Entä jos annan vaikka joka kolmannelle?

Oikeaa vastausta vaikeaan moraaliseen pohdintaan ei ole. Varmaa kuitenkin on, että pitkäaikainen altistuminen tällaiselle elämälle muuttaa meidän jokaisen katsantaa omaan turvalliseen maahansa pysyvästi. Omalta osalta edellinen matkani opetti kiitollisuutta ja arvostusta. Se lopetti kertaheitolla marisemisen omasta ”rahapulastani”. Se sai tietyt poliittiset ulostulot vanhentuneista pelikonsoleista tuntumaan maailmasta irronneilta.

Jokaisen meistä kannattaisi kerran elämässään tehdä reppumatka köyhään maahan.

Kulttuurien kirjo on rikkaus

Kaikesta huolimatta rakastan erilaisia kulttuureita, niiden erityispiirteitä ja kaikkeen siihen kiehtovuuteen tutustumista. Köyhyyden keskellä on myös iloa ja maailma on loputon paikka tutkittavaksi: sen väripaletin rikkaus on mittaamaton, eikä sen kulttuurien kirjo heikennä ihmiskuntaa, pikemminkin päinvastoin.

Ja kuten tiedätte, samoilla perusteilla käyn myös monikulttuurisuutta vastaan. Kulttuurit ovat parhaimmillaan nautittuna luontaisessa ympäristössään: elävinä, vivahteikkaina ja värikkäinä. Ei harmaana mössönä, jossa kukaan ei ole mitään, vaan kaikki ovat monikulttuurisia.

Maailman näkeminen on hienoa, mutta on vielä hienompaa olla taas takaisin kotona: omassa kulttuurissa, omankaltaisten ihmisten kanssa.

15.12.2014 0