Krematorion purjesauna

Tästä on tulossa varsinainen saunablogi. Ylitin viikonloppuna Suomenlahden purjeveneelle ja kävin Tallinnassa katsastamassa Krematorion saunan. Mikä tuollaisessa purjeen varassa roikkumisessa viehättää ja millainen tämä parissakin matkailulehdessä mainostettu Krematorion sauna on?

Kuin huomaamatta olen käsitellyt viime päivät vain epäpoliittisia teemoja. Se varmaan johtuu siitä, että järjestötasolla politiikka on pitkälti kesälomalla, joten itselleenkin on antanut aiheesta huilin, vaikka maassa vaihtuu pääministeri ja jokaisella BB:n suurkuluttajallakin tuntuu olevan sanottavaa avioliittolain kiemuroista. Annetaan olla hetkeksi.

Pakkasin lauantai-aamuna laukkuni ja suuntasin ystäväni perheen purjeveneelle. Ystäväni on kuvannut purjehtimista siten, että samaa toimintoa voi simuloida seisomalla vesisateessa repien viidenkympin seteleitä. Kieltämättä ajatus hienon kelluvan purkin hankkimisesta vain kelluakseen sillä käyttäen ”ilmaista energiaa” tuntuu minun maailmassani omituiselta. Ihmiset ympärilläni täällä Pihlajistossa elävät vähän erilaisessa maailmassa. Silti toinen toistaan hienompien huvipursien määrä Espoon rannoilla on päätähuimaava. Ehkä Suomi on jo luokkayhteiskunta, tai ainakin jotain sinne päin.

Nyt kun tällaiseen huvitteluun on mahdollisuus, niin onhan se pakko myöntää, että ymmärrän kyllä miksi se miellyttää. Rauhallinen kelluminen poissa arjen murheista on mukavaa. Taistelu luonnnovoimia vastaan myrskyssä nostaa adrenaliinia ja pakottaa keskittymään hetkeen. Viime vuonna roikuin myrskyssä puomin varassa pelkillä käsivoimilla, hetkellisesti pelkkää merta jalkojeni alla – samaan aikaan yrittäen hulluna saada purjetta alas, ettei se kaataisi meitä tyystin.

Sen jälkeen tärisin koko illan ja tunsin oloni varsin euforiseksi.

Tämä reissu oli viimevuotista rauhallisempi, mutta silti ihan miellyttävä – mitä nyt paluumatkalla kiersi mahassa, päässä ja sielussa. Jatkan sauna-arvostelujeni sarjaa esittelemällä Krematorion saunaa Tallinnassa.

Kuumat paikat

Suomalaisia sanotaan koviksi saunamiehiksi. Siinä on perää, mutta olen kokenut ylivoimaisesti kuumimmat saunakokemukseni Virossa. Olin sotilastaitokilpailussa virolaisessa, Tapa-nimisessä (osuva nimi) kaupungissa pari vuotta takaperin. Jokaisesta sotilaskasarmista löytyi neljä saunaa, jotka olivat jatkuvasti niin paahtavan kuumia, että kumma kun eivät palaneet.

Samalla tavalla kaikki virolaiset saunat ovat olleet minulle lähinnä polttavan kuumia ja kuivia kuin aavikko.

Vanhalle hautausmaalle rakennettu Kalma saun, jota kutsun Krematorion saunaksi, ei ollut poikkeus tässäkään suhteessa. Sen kivimäärä oli massiivinen ja sauna oli polttavan kuuma. Ilmeeltään se oli sekoitus uutta ja modernia (aula), Neuvostoliittoa (kylpyhuoneet) ja vanhaa ja arvokasta (saunatila).

Saunassa myytiin vihtoja moneen makuun: perinteisen koivun lisäksi tarjolla oli vaahteraa, tammea ja kuusta. Saunan ulkopuolelta löytyi ”vilvoitteluallas”, joka tosin muistutti lämpötilaltaan pikemminkin suomalaista järvivettä.

Idän ja lännen välissä

Saunan asiakaskunta muodostui lähinnä suomalaisista ja venäläisistä – tai vironvenäläisistä, eipä noita osaa päällepäin erotella. Valtavankokoiset venäläismiehet hakkasivat itseään välillä kahdella vihdalla polttavan kuumassa löylyssä seisten. Saimmepa mekin osamme tuntemattomien hakkauksesta.

Tätä seuratessani tulin pohtineeksi Suomea ja meitä suomalaisia. Vaikka hymyhampaiset poliitikkomme kuinka heiluttaisivat länsilippua, emme voi maantieteelle mitään: me olemme idän ja lännen välissä ja pystymme ymmärtämään molempia kulttuureja. Joku amerikkalainen olisi ollut kauhuissaan tällaisen näyn edessä, meille sen ymmärtäminen ei ollut mahdotonta.

Tämän pitäisi olla meidän vahvuutemme sen sijaan, että jatkuvasti yritämme matkia toisia ja olla jotakin, mitä emme ole.

Anyway: Sompasaunan lisäksi myös Krematorion saunaa voi suositella. Jospa nyt sauna-arvostelut riittäisivät hetkeksi: onhan elämässä muutakin kuin sauna, mutta toisaalta kaikki paitsi saunominen on turhaa.

saunassa

altaassa

30.06.2014 0