Lipsahti

Yleensä kirjoitan blogini aina illalla ennen nukkumaanmenoa, mutta tänään taitaa olla kerrankin sopiva päivä naputtaa tuotos jo aamupäivällä. – Taisivat nimittäin merkittävimmät jutut tulla silmille jo ennen aamukuutta. Kirjoitin eilen kiukkublogin naiskiintöistä. Tekstissä oli asiavirhe ja se on kyllä nyt aiheellista oikaista.

Väitin tekstissä, että ViNO:n – siis Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liiton, joita yleensä kutsun vain Vihreiksi nuoriksi – puheenjohtajavaali olisi mennyt niin, että kahdesta miesehdokkaasta ja yhdestä naisehdokkaasta olisi valittu framille kiintiön mukaan yksi nainen ja miehet olisivat käyneet läpi äänestyksen. Näin ei ollut, vaan äänestys oli oikeasti täysin kiintiötön – todellisuudessa Maria Ohisalo, toinen puheenjohtaja, on juuri niitä naisia, jotka jo aiemmin mainitsemani Riikka Slunga-Poutsalon ohella ovat nousseet asemaansa ihan omilla ansioillaan. Maria ja muut mielensä pahoittaneet: anteeksi.

Marian kohdalla tietysti harmittaa erityisesti siksi, että ei suhtautumiseni Mariaan missään vaiheessa ollut muuttunut. Päinvastoin, hän on nuori poliitikko, jota kovasti arvostan ja jonka kanssa minulla on ollut ilo tehdä yhteistyötä. Tarkoitus oli puhua kiintiöistä yleisenä ilmiönä, mutta en yhtään ihmettele, että tekstin pohjalta vedettiin tällainen johtopäätös, jonka mukaan pitäisin Mariaa jonkinlaisena kiintiönaisena.

Voisin samaan yhteyteen pohtia hieman tällaisen ”mitä ajattelin tänään”-tyyppisen blogin ongelmia ihan yleisesti. Liittymättä mitenkään ylläolevaan.

Poliittista ohjelmaa, kannanottoa, tai jotakin järjestön sivuilla julkaistavaa naputtaessa faktat ja ilmaisumuodot pyöritetään todella tarkkaan kuntoon. Esillepano on harkittua ja sen herättämiä ajatuksia mietitään monelta kantilta. Tällainen lifeblog sen sijaan on aika särmäinen: sen kirjoitukset eivät ole kovin viimeisteltyjä eikä faktoja tule aina tarkisteltua: jos minulle on syntynyt jostakin asiasta jokin käsitys, niin silloin sellainen on saattanut tulla jollekin muullekin.

Lisää ongelmia syntyy siitä, että en muutenkaan kuulu mihinkään haavistomaiseen ”olen kaikkien kaveri”-ihmistyyppiin. Muotoilen sanomiseni aika kärkevästi, mutta silloin faktat pitäisi kyllä saada myös kuntoon. Varmaa kuitenkin on, että uusia ystäviä tällä blogilla tuskin tehdään.

Kolmas ongelma on näihin asioihin liittyvä edustavuus. Ihmiset ovat tottuneet siihen, että PJ:ltä tulee virallinen kanta, eikä se millään disclaimereilla ja pohjahuomioilla poistu.

Olen kuitenkin vakuuttunut, että tällaisen blogin pitäminen on minun tapani tehdä politiikkaa. Vain aika näyttää, miten tässä lopulta käy.