Ryysyläisiä pihlajamäessä

Miksi ryysyt ja rikkaudet periytyvät?

Suomi ei ole luokkayhteiskunta, mutta jostakin kumman syystä varakkaiden vanhempien lapset tuntuvat pärjäävän paremmin kuin köyhempien. Miten ilmaisen koulutuksen maassa voi käydä näin? Minä kerron yhden esimerkin: oman esimerkkini.

Tiukka oikeistolainen politiikka uskoo siihen, että jokainen ihminen on oman onnensa seppä: omilla lahjoillaan ja tahdollaan voi nousta vaikka alkoholistiperheestä suuryrityksen johtoon. Toki voi, ja moni on näin tehnytkin.

Mutta jos tilastoihin katsotaan, keskiarvot ovat aika selviä: köyhemmistä oloista tulevat ihmiset päätyvät köyhiksi ja varakkaammasta perheestä tulevat saavat paremmat eväät elämään.

Asiaa on tietysti tutkittu, mutta moisen asian varmasti olisi tiennyt tutkimattakin.

Vanhempien varallisuustasosta on helppo vetää johtopäätös, että isät ja äitit nyt vain rahoittavat lapsiaan ja rikastuttavat nämä perinnön kautta. Usein niinkin, mutta varallisuuden periytyminen on paljon monisyisempi mekanismi. Yritän tässä kirjoituksessa pohtia, miten omat vanhempani ovat vaikuttaneet siihen, mitä teen nyt.

Omat vanhempani

Elimme oman varhaislapsuuteni Malminkartanon lähiössä, pankin torpparina hitas-kerrostaloasunnossa. Tuoreen avioparin elämä ei ollut erityisen kimaltelevaa, mutta ainakin lasten silmissä lautaselle tuli ruokaa ja päälle vaatteita varsin vaivattomasti.

Molemmat vanhempani ovat korkeasti koulutettuja – mutta eivät koskaan puhuneet kotona raha-asioistaan. Perheen lapset saattoivat vain tehdä havaintoja elintason kehittymisestä.

Jossakin vaiheessa muutimme varsin viihtyisään paritalonpuolikkaaseen Maununnevalle. Myöhemmin autojakin tuli kaksi ja loma-asuntoonkin riitti varoja.

Yhtään palkkakuittia emme nähneet, emmekä toki halunneetkaan – mutta uskaltaisin vetää johtopäätökset, että tulen ylempään keskiluokkaan kuuluvasta perheestä. En ökyrikkaasta, mutta työtätekevästä ja taloudellisesti vakaasta.

Miten se on vaikuttanut minuun?

Epäsuora vaikutus

Satunnaisia kuukausirahoja lukuunottamatta en muista yhtään ainoaa kertaa, jolloin tililleni olisi suoraan ja vastikkeettomasti tipahtanut vanhemmiltani euron euroa. Joitakin asioita ja esineitä on toki saanut lahjana, mutta en pysty vetämään suoraa syy-yhteyttä oman ja vanhempieni omaisuuden välille.

Jotenkin olen kuitenkin saanut kokoon joitakin pennosia omaisuutta ja päässyt vetämään hyvässä kasvussa olevaa, seitsemän ihmistä työllistävää yritystä. Viimeistään edellisen Aasian-matkani jälkeen olen päätynyt ajattelemaan, että minulla menee hyvin. Varsinaisesta vauraudesta olen kaukana, mutta voisinpa silti sanoa, että silti jotakin on jo periytynyt minulle.

Mietin, miksi olen päätynyt jo niin nuorena perustamaan yhdistyksiä, pyrkimään yrityksissä päättäviin asemiin ja muutoinkin potkimaan tietäni eteenpäin.

Se lie johtunut jonkinlaisesta mallista, mikä on syntynyt kotona: ettei mitään oikeaa johtavaa ja hallitsevaa joukko ole olemassa, vaan minäkin voin pyrkiä eteenpäin. Minun jopa täytyy näyttää, että pystyn itsekin jotain tekemään – että minäkin voin ja kykenen. Tai siitä, että velvoitteet pitää hoitaa, jos niitä on ottanut. Ja että niitä täytyy myös pyrkiä ottamaan.

Kaikkein konkreettisimmin taustalla olevat vanhemmat ovat vaikuttaneet rahallisesti. Jos toiset ovat säästäneet rahojaan ASP-tilillä, minä olen rohkeasti sijoittanut niitä. Oman yrityksen varaankin on uskaltanut heittäytyä, vaikka toimeentulosta ja onnistumisesta ei ole mitään takeita.

Miten sellaisen ratkaisun uskaltaa tehdä? Eikö olisi vain parempi hankkia turvallinen ammatti ja tehdä palkkatyötä?

Tämän on voinut tehdä, koska on ollut turvaverkko. Ei yhteiskunnan turvaverkko, vaan omien vanhempien. Vaikka sanaakaan asiasta ei ole vaihdettu, jollakin tavalla on kokoajan tiennyt, että vaikka epäonnistuisin raha-asioissani kuinka pahasti, se turvaverkko ottaisi kiinni.

Sellaista luksusta ei kaikilla ole.

Lopuksi

Olen viimeistään itseni kautta tullut ymmärtämään, että köyhyys ja varallisuus todella periytyvät, vaikka euron euroa ei siirtyisi tililtä toiselle. Periytyminen syntyy arvoista, asenteista ja ennen kaikkea taloudellisesta turvallisuudentunteesta.

Tämä on minullekin hyvä muistutus, kun seuraavan kerran olen taas kiroilemassa, mikseivät työttömät ja syrjäytyneet kääri hihojansa, kun kerran minäkin niin tein.

Heillä voi olla erilaiset lähtökohdat.

09.11.2014 0 ,