Ne on nyt luettu

Olen onnettoman huono lukemaan kirjoja. Olen aina ollut, enkä usko tämän asian mihinkään koskaan muuttuvan. Puheenjohtaja Simon Elo kuitenkin lainasi minulle Leena Sharman melko hyvin puhetta herättäneen kirjan Perussuomalaisista. Kirjan nimi on Ne, ja sen on kirjoittanut liberaalitoimittaja Suomen Kuvalehdestä. Arvostellaanpas teos.

Jos minulle tahtoo hankkia lahjan, joka kestää pitkään, kannattaa ostaa kirja. Elämäni aikana olen lukenut kirjoja aivan muutamia ja ehkä vasta hiljakseen olen päässyt toisen käden sormiin. Jos katson kirjahyllyyni, voin arvioida kirjojen lukuastetta seuraavasti:

ei, ei, ei, ei, osan, ei, kyllä, ei, ei, ei, kyllä, ei, ei.

En oikein tiedä, miksei kirjallisuus putoa minulle. En ole joko osannut antaa sille arvoa tai sitten keskittymiskykyni on yksinkertaisesti turhan heikko. Jos minulla vapaa-aikaa onkin, käytän sen hurjasti mielummin vaikkapa hyvän tietokonepelin ääressä tai ulkona raittiissa ilmassa. Lukemisen sijaan kuitenkin kirjoitan huikeita määriä sekä työn että politiikan puolesta. Tämän Leena Sharman teoksen ääressäkin vietin yli kaksi kuukautta: erittäin pienissä annoksissa ja harvoin.

Nyt se on kuitenkin luettu.

Ne

Leena Sharma on siis politiikantoimittaja. Hän tipahtaa helposti kategorisoiden siihen tyypilliseen liberaalitoimittajien joukkioon, joka meidän perussuomalaisten mielestä on salaliitossa meitä vastaan. Siksipä hänen päätöksensä kirjoittaa puolueen väestä kirja on varsin mielenkiintoinen.

Kirjassaan Leena lähestyy puolueen kenttäväkeä, kansanedustajia ja kannattajia hyvin maanläheisesti: hän viettää aikaa mm. mamunkeittelypuheilla melkoisen älömölön herättäneen kotkalaisen Amon Rautiaisen sekä europarlamentaarikko Sampo Terhon kanssa. Leena kirjoittelee havainnoistaan niin kuin ne itse näkee. Perussuomalaiset saavat kirjassa pääpuolin ymmärrystä, mutta kiistatta kaikista henkilöistä ja asioista ei mitenkään voi olla ylpeäkään.

Kirja sai aikaan arvosteluryöppyä, eikä vähiten liberaalilta medialta itseltään. HS totesi arvostelussaan, että Sharma on kirjan myötä itse kääntynyt maahanmuuton vastustajaksi ja onkin kirjoittanut oikean vaalikirjan. Puolueen ja sen kannattajien inhimillistäminen ei ole sopivaa.

Mutta Sharma kysyy aiheellisia kysymyksiä:

Miksi lieksalainen sotaveteraani ei voi ymmärtää, että terveitä nuoria miehiä rahdataan Afrikasta lentokoneella sosiaalituen piiriin kaukaiseen pohjolaan?

Niin, mistä se mahtaisi johtua?

Uuden iPhonen kanssa kylänraitilla tallaava 18-vuotias somali voi tuntua pahalta, jos itse on matkannut samassa iässä karjavaunussa rintamalle puolustamaan isänmaataan – ja sen jälkeen vielä useat vuosikymmenet rakentanut sitä omia lapsiaan ja heidän jälkeläisiään varten.

Onhan se inhimillistämistä, tottakai. Ei kai sellaista saisi tehdä?

Kirjahaaste

Kaksikin ystävistäni on pyytänyt kirjaa lainaan, mutta varmaankin se täytyy palauttaa takaisin puheenjohtaja Elolle. HS on toisaalta oikeassa: monilta osin kirja sopisi vaalikirjaksi: kiistatta se vastaa erittäin tarkasti sitä kuvaa tästä puolueesta ja sen kannattajista, jonka olen itsekin saanut – hyvässä ja pahassa.  Myös Leena on tainnut jossain vaiheessa mieltyä ainakin johonkin tässä puolueessa.

Nyt, tällaisen teoksen jälkeen, olen valmis ottamaan kirjahaasteen. Ottaisin sen mieluusti jostakin teoksesta, joka käsittelee vastapuoltamme tai sellaisia ajatuksia, joita vastaan yleensä äksyilen. Vaikkapa kehitysapua, monikulttuurisuutta tai maahanmuuttoa positiivisessa hengessä käsittelevät kirjat olisivat tervetulleita.

Jätä ehdotus vaikkapa kommentteihin, mailiin tai FB-keskusteluun, niin lupaan lukaista yhden ehdotetun kirjan.

Mutta ei sitten mitään tiiliskiveä. Tuo reilu 200 sivua isolla fontilla kesti jo sekin pari kuukautta.