Rasistipallo on peli, jossa perussuomalainen häviää aina

Puolueen jäsenasiat ovat jälleen julkisuudessa. Tampereen paikallisyhdistyksen puheenjohtaja Terhi Kiemunki sai puolueesta lähtöpassit vuoden 2015 matkalaskuihin liittyvien epäselvyyksien vuoksi. Matkalaskuista ei nyt kuitenkaan ehkä kannata puhua. Sen sijaan kiinnittäisin huomiota oman puolueemme jäsenpolitiikan ennustettavuuteen sekä suosittuun peliin nimeltä rasistipallo.

Perussuomalaiset on uusi puolue, joka toimii äärettömän vihamielisessä mediakentässä. Puolueeseen kohdistetaan usein mediakohuja, jotka voivat alkaa ihan siitä, että joku unelmoi ääneen jostakin tai kutsuu lasta penskaksi. Kohut perustuvat usein ns. rasistipalloon.

Rasistipallo on jalo joukkuepeli, jossa kentälle heitetään pallo, jonka perään Perussuomalaisten toivotaan juoksevan. Jos leikki onnistuu hyvin, puolue unohtaa hetkeksi pääteemansa ja varsinaisen poliittisen sisältönsä, ja juoksee pallon perässä jopa toista viikkoa.

Mielestäni puoluejohto tekee virheen juoksemalla kerrasta toiseen rasistipallon perässä. Puolueella ei ole mitään tarvetta kommentoida jäsenasioitaan julkisuuteen; etenkään persuvihamieliselle medialle ei pitäisi luoda odotuksia kertomalla kokousten tarkoista päivämääristä tai siitä, onko jäsenasioita käsittelyssä ylipäätään.

Kaikessa toiminnassa on lopulta kyse johdonmukaisuudesta. Jos puoluejohto määrätietoisesti kääntäisi rasistipallonpelin poliittiseen sisältöön, ei lopulta kukaan enää odottaisi, että julkisella paineella voitaisiin vaikuttaa puolueen jäsenasioihin. Joku päivystävä tutkija ja Ozan Yanar tietenkin olisivat sitä mieltä, että siellä se rasismi taas arkipäiväistyy, mutta tutkija ja Ozan sanovat näin, koska se on heidän työtään – ja he sanoisivat näin joka tapauksessa.

Oikein ihmettelen, että miten tässä töissäkään ehtii käydä, kun aamusta iltaan joutuu syrjimään ihmisiä ja arkipäiväistämään rasismia.

Jäsenasioiden hoitoon ennustettavuutta

Vaikka Perussuomalaiset kieltäytyisikin hoitamasta jäsenasioitaan median nuottien mukaan, ei suuntautumisen tarvitsisi tarkoittaa välinpitämättömyyttä. Puolueen jäsenmäärä lasketaan niin monessa tuhannessa, että jonkinlaista kohuntorjuntaa on tehtävä jo ennakolta.

Suurin osa puoluetta kohdanneista kohuista on ollut sellaisia, että niitä on edeltänyt suuri määrä läheltä piti-tilanteita, joista olisi kyllä tietoa paikallistasolla, mutta ne eivät päädy koskaan puoluehallituksen pöydälle. Toimiessani piirisihteerinä Helsingissä meillä oli näitä läjäpäin, mutta piiritasolla kurinpitokeinot ovat aika rajattuja. Joka ikinen tämän kevään Helsingin loikkareista aiheutti minulle harmaita hiuksia jo toissa vuonna. Joka. Ikinen.

Puolue tarvitseekin väylän, jonka kautta paikallisyhdistykset voivat nostaa jäsenasioita puoluehallituksen käsittelyyn jo läheltä piti-tilanteen sattuessa.

Kohujen ja jäsenasioiden käsittelyssä tärkeintä on ennustettavuus ja johdonmukaisuus. Puolueessa on ollut monia ruutitynnyreitä, jotka ovat saaneet kyteä rauhassa ennen räjähtämistään, vaikka moni on jo pitkään tiennyt, että pamaus on vain ajan kysymys. Toisaalta taas moneen päätökseen on vaikutettu julkisella paineella.

Kummassakin tapauksessa puhutaan epäoikeudenmukaisuudesta – eikä epäoikeudenmukaisuus käy laatuun.