Reserviläistouhujen grande finale

Olen pitkin kesää tehnyt valmisteluja Pahkis-harjoitusta varten. Pitkän valmistelun jälkeen viimeiset neljä päivää hurahtivatkin sitten lopulta itse työn touhussa, sotilasasussa. Samaan aikaan piiritoimistoamme kivitettiin ja Skotlannissa äänestettiin itsenäisyydestä. Reserviläistouhut ovat todella antoisia, mutta tämä harrastus joutui nyt leikkuriin.

Olen taas pitänyt radiohiljaisuutta viikon, sillä olen jälleen ollut ulkomaailmalta piilossa: puolustusvoimain harjoitusalueella kaukana Helsingistä. Olen toiminut Stadin Sissien järjestämässä Pahkis-harjoituksessa joukkueen kokoisen järjestäjäporukan vetäjänä, vastaten sellaisesta määrästä materiaalia ja aseistusta, että sillä saisi aikaan melko hyvän rähinän.

Nyt olen taas melkoisen väsynyt ja valmis levolle.

Aloitin reserviläistouhujen harrastamisen aikanaan siksi, että harjoitukset tyypillisesti haukkaavat aikaa vain sen, mitä ne kestävät: ennakko- tai jälkivalmisteluita ei ole tarvittu. Siviilityöstä vaihdetaan retkut, rooli ja mindset tyystin toiseen. Työasioille, edes niille kaikkein kiireisimmille, ei tule uhratuksi hetkeäkään.

Oman kokemukseni pohjalta viikonloppu sotilastouhuissa vastaa henkisen levon puolesta viikkoa tavallista lomaa. Viikko sotaharjoituksessa taas kuukautta. Voitte uskoa, että vaikkapa Spur Riden tuskien taipaleella ei hirmuisemmin Excel päässä pyöri.

Reserviläistoiminta harjoituksen osallistujana on loistava henkireikä, jota voin varauksetta suositella kaikille, joiden työ on stressaavaa.

Jos touhuissa kuitenkin siirtyy järjestäjäportaaseen ja haastavampiin tehtäviin, sen luonne muuttuu. Puolustusvoimat antaa luottamusta ja vapauksia. Oppia ja kokemusta tarttuu mukaan hirmuisia määriä.

Samanaikaisesti harrastus kuitenkin alkaa viedä yhä enenevissä määrin enemmän aikaa varsinaisen harjoituksen ulkopuolelta. Täytyy suunnitella, järjestellä, tiedustella ja pitää yhteyksiä. Paljon.

Minä laitan toistaiseksi stopin urakehityksessä tähän. Pysäyttäminen näin haastavaan ja vastuulliseen tehtävään oli hienoa, mutta aistin politiikan vievän tulevaisuudessa niin paljon aikaani, että harrastuksia on pakko karsia jostakin.

Toisaalta ajattelen, että ei yhden harrastuksen himmaaminen tarkoita, että sitä asiaa sinällään jättäisi mihinkään. En esimerkiksi tee aktiivisesti juuri mitään eSport-piireissä, mutta katson edistäväni niitä asioita edelleen politiikan kautta. Samalla tavalla katson, että voin edistää reserviläisasioita politiikan kautta – huolehtimalla, että muilla on riittävät toimintaedellytykset ja tarpeelliset resurssit.

Mutta te muut: harrastakaa tätä. Itse aloitin vain valitsemalla Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen (hirveä nimi) kurssikalenterista kuvaukseltaan mielenkiintoisen kurssin ja keräämällä kaveriporukan sinne.

Tuon alun jälkeen asiat johtivat toiseen ja siitä edelleen toiseen. Olen käynyt viidesti sotilastaitokilpailuissa ulkomailla ja oppinut liki jokaisesta aselajista yhtä sun toista. Seitsemän vuoden jälkeen, muutama viikko stten, pääsin siihen pisteeseen, että saatoin yhtenä harvoista suomalaisista pukea jalkaani yhdysvaltain ratsuväen kannukset ja todeta ylpeänä, että kaikkeen sitä ihminen pystyykin.

If you ain’t cav..

 

21.09.2014 0