Skitsofreniaa vai takinkääntöä?

Eräs kauniimpaan kategoriaan kuuluvista kavereistani kommentoi viime viikolla blogiani: hyviä ajatuksia, mutta ihan kaikesta en ole samaa mieltä. Hymähdin ja nyökkäsin: en ole minäkään. Ai miten niin en?

Blogia voi kirjoittaa monella tavalla ja tämä oma tapani on kieltämättä hazardi – tai ainakin onnettomuusaltis. Esimerkiksi Jussi kirjoittaa omassa blogissaan pitkälle mietittyä ja hiottua tekstiä, eikä kirjoituksista juuri heikkoja lenkkejä löydy. Monet matalamman tason poliitikot puolestaan kirjoittelevat blogeihin satunnaisista aiheista nopeita ajatuksia ilman sen kummempaa punaista lankaa. Ja sitten jotkut kirjoittavat silkkaa sontaa.

Minä lähdin alusta saakka liikkeelle siitä, että kirjoitan sen päivän fiiliksistä ja tuntemuksista: niistä asioista, jotka olivat pinnalla sillä hetkellä tai jotka syystä tai toisesta kuohusivat ajatuksissa juuri silloin.

Ja monesti parin päivän päästä rauhotunkin ja mietin, että ei tästä aiheesta välttämättä olisi tarvinnut noin aggressiivisesti lähteä kirjottamaan. Esimerkiksi suhtautumiseni naiskiintiöihin maltillistuu heti, kun uutisissa ei ole verenpainetta nostavia kirjoituksia. Samalla tavoin en enää ole kovin hanakasti lähettämässä naapureitani 0-alueille, kuten olin silloin, kun naapurissa taas tapettiin ihmisiä.

Jonkun mielestä voisin olla takinkääntäjä, jakomielitautinen tai vähintäänkin arvaamaton.

Mutta itse näen asian tyystin toisella tavalla. Se, että joku asia on nostanut minulle verenpainetta jonakin tiettynä päivänä tarkoittaa mielestäni vain ja ainoastaan sitä, että näin tapahtuu myös jollekin toiselle. Kuvittelen, että tällä tavoin voin paremmin ymmärtää muiden kaupunkilaisten motivaatioita, ajatuksia ja tuntemuksia.

Ja siitä samasta syystä asun ja pysyn lähiössä, vietän aikaa halvoissa kuppiloissa, kuljen puolen yön jälkeen julkisilla kulkuneuvoilla ja hankin tuttavapiiriini ihmisiä, joita toiset pitäisivät narkkareina, luusereina tai elämässään epäonnistuneina.

Wille Rydman mainitsi kuulopuheiden mukaan taannoin, että menettää ääniä joka kerta, kun hänen solmionsa on vinossa TV-kuvassa. Isäni puolestaan sanoi, että poliitikolta edellytetään tiettyä vakautta ja arvokkuutta, joka voi tällaisella blogilla vaarantua.

Aika näyttää, toimiiko tämä minun tyylini vai ei.

10.03.2014 0