Poliisit marssivat tänään Helsingin keskustassa mielenosoituksessa selvällä viestillä: meitä on liian vähän. Olen saanut nähdä virkavallan niukat resurssit käräjäoikeuden puolelta, mutta sitäkin tärkeämpää on uskottavuus. Se, että pieniäkin rikoksia tutkitaan.

Iltapäivälehdet ja kahvipöytäkeskustelut ovat pullollaan päivittelyä siitä, kuinka oikeusasteiden antamat tuomiot ovat pielessä. Useimmiten liian kevyitä. Syyhän on siinä, että meidän tuomionantajien kädet ovat aika sidottuja. Itse haluaisin lähettää kaikki vankilaan.

Istuin tänään taas pitkästä aikaa käräjäoikeudessa lautamiehenä. Laki on muuttunut siten, että aiemman kolmen lautamiehen sijaan yleisimmässä kokoonpanossa on meitä enää vain kaksi. Siis kaksi maallikkoa ja yksi ammattilainen. Hämmentävää, mutta mitä se tarkoittaa?

Sekapäivä, jossa oli taas aivan kaikkea: ensin töitä, sitten hulluna pyöräilyä vesisateessa, politiikantynkää, vierailu Suojelupoliisiin ja illalla vielä lisää töitä. Päivästä irtosi meuhkattavaa kahdesta aivan erilaisesta asiasta: Hämeentien pyöräkaistoista – ja radikaalimuslimeista.

Ensimmäiset aallot ulkomailta heittelivät jo eilen vihiä pienestä kauhistelusta ja tänään rytinä iski rantaan. Kyse on tietenkin ah niin ihanasta aiheesta: (nais)uhrin syyllistämisestä. Ja vieläpä seksuaalirikoksissa. Mutta arvatkaapa mitä, naisten pitäisi vähän varoa. Niin miestenkin. Muun väittäminen on vastuutonta.

Miltei parin kuukauden tauon jälkeen sain taas kutsun Helsingin Käräjäoikeuteen hoitamaan valtiollista luottamustehtävääni lautamiehenä. Aina, kun kerron ystävilleni tästä tehtävästä, siitä onnitellaan. Sen jälkeen pienen hiljaisuuden jälkeen kysytään, että mitäs te nyt oikein teettekään? Lyödäänpä faktat pöytään yksinkertaistetussa muodossa.