Tagi: Ihmiset

Ludvig Borga

Minulla on muutamia poliittisia esikuvia maailmanhistorian monilta eri ajanjaksoilta. Eräs näistä on suomalainen Tony Halme. Jos alkoi ällöttää, kannattaa lopettaa lukeminen nyt. Tänään nimittäin tuli kuluneeksi 11 vuotta siitä, kun Tony piti neitsytpuheenvuoronsa Suomen eduskunnassa. Mikä Tonysta tekee esikuvan?

Sampo takoo ja takoo

Palasin tänään vierailulta Brysselistä. Isäntänä hääräsi Perussuomalaisten ainoa europarlamentaarikko Sampo Terho. Olin tavannut miehen aiemmin EU-seminaarissamme, mutta parin päivän aikana herraan pääsi tutustumaan kunnolla – ja miehestä jäi kyllä aika kiinnostava kuva.

Jäsenillassa edustaja Lohela

Ukrainassa on lopulta ollut päivä, jolloin kaikki ei järjestelmällisesti pahene. Voi siis miettiä jotain muutakin, esimerkiksi tänään illalla järjestettyä Helsingin PS-Nuorten jäseniltaa, johon saimme vieraaksi turkulaisen, mutta mukavan kansanedustajan: Maria Lohelan. Lohela oli hämmentävä tuttavuus.

Tompan puolustus

Olen ollut viime päivät vähän huonovointinen ja tänään heräsinkin ihan aidossa oikeassa kuumeessa. Jouduin perumaan osallistumiseni MTS:n seminaariin ja ottamaan sen verran troppia ja unta, että sain itseni selviämään asiakastapaamisesta ja illalle ajoittuneesta valtuustoryhmän kokouksesta. Onneksi kuume laski ja vointi parani hyvää tahtia: se olikin tarpeen, sillä otin käsittelyyn kansanedustaja Tom Packalénin ja hänen aivopierunsa nolla-alueista.

Naiset PS-Nuorten tekijänä ja miehen kiirastulena

Melkein jokaisessa rytmiryhmässä on jokin tietty erityisryhmä, jolta toivottaisiin lisää aktiivisuutta. Usein se on ukkoontuvissa järjestöissä nuori jäsenistö, mutta kun meillä PS-Nuorissa tuota ongelmaa ei voi olla, erityishuomiossa ovat naiset. Tänään järjestimme naisille suunnatun tapahtuman, vaikka se voikin olla vaikea uskoa. Naisasiat olivat tänään pinnalla myös ikävässä sävyssä, vaikkakin kilpailijan leirissä.

Sveitsiläisen mielipide

Poliittinen kenttä on keskittynyt viime päivät yhden ainoan asian rummuttamiseen. Kyseessä on Sveitsissä järjestetty kansanäänestys, jossa kansa niukalla enemmistöllä päätti asettaa vuosittaiset kiintiöt maahanmuutolle. Kuvio oli tuttu: eliitti ja liike-elämä vastustivat ja kansan syvät rivit kannattivat kiintiöitä. Suomenkin lehdistössä alkoi kova sveitsiläisten parjaaminen; puhuttiin Sveitsin impivaarasta. Päätin ottaa yhteyttä sveitsiläiseen ystävääni ja kysyä mielipidettä myös paikan päältä.

Lipsahti

Yleensä kirjoitan blogini aina illalla ennen nukkumaanmenoa, mutta tänään taitaa olla kerrankin sopiva päivä naputtaa tuotos jo aamupäivällä. – Taisivat nimittäin merkittävimmät jutut tulla silmille jo ennen aamukuutta. Kirjoitin eilen kiukkublogin naiskiintöistä. Tekstissä oli asiavirhe ja se on kyllä nyt aiheellista oikaista.