Törmäsin tänään kotimatkalla julisteeseen, joka muistutti teemasta, joka kuulemma on vaiettu kuoliaaksi: on aika panna loppu julkisissa kulkuneuvoissa tapahtuvalle syrjinnälle! Muistin taas, miten kypsyin nuivaksi ja ihmettelen, mikseivät vanhat puolueet sitä vieläkään tajua.
Helsingin Sanomien kyselyssä yli puolet suomalaisista olisi valmis maksamaaa tietyille eritysryhmille työehtosopimuksia matalampaa palkkaa. Moni ei sitä uskalla ääneen myöntää, mutta varsinaisten maahanmuuttajien kohdalla muita työllistämisvaihtoehtoja ei juuri ole. Minäpä kerron, miksei.
Brysselin terrori-iskut ovat päivän ykkösaihe. Ihmiset ovat asettuneet tavallisiin poteroihinsa, ja sinne minäkin taisin taas tipahtaa. Ratkaisun avaimet ovat kuitenkin sinulla: tavallisella äänestäjällä.
Ei ole lainkaan yhdentekevää, mitä termistöä käytämme, kun puhumme maahanmuuttoon liittyvistä ilmiöistä.
Turvapaikanhakijatulva Ruotsin reitillä on tukossa kevääseen saakka. Uusi reitti on kuitenkin auki Venäjältä, ja on täysin selvää, että Venäjä järjestää turvapaikanhakijoilla Suomelle painetta tietoisesti. Mitä teemme sitten, kun naapuri laittaa toden teolla haisemaan?
Turvapaikanhakijatilanteen liian aktiivinen seuraaminen ja jokapäiväinen kulkeminen Itäkeskuksen metroaseman läpi muuttaa ihmistä. Alan tunnistaa, että minun on jatkuvasti vaikeampi suhtautua neutraalisti irakilaisen, afganistanilaisen tai somalin näköisiin ihmisiin. Miten nyt näin?
Viime kuukausien tapahtumat pitävät mielen rasitettuna. Turvapaikanhakijoiden määrät kasvavat ja Eurooppa on liekeissä. Asian hoitamiseen annettiin ensi vuodelle puolen miljardin lisäbudjetti, joka tietysti sekin ylitetään. Kuka tästä kaikesta hyötyy ja ketkä maksavat?