Tagi: Maanpuolustus

VPK harjoituksissa

Kansan pitää suojella itse itseään

Teimme eilen kannanoton, jossa toivoimme Helsingin vapaapalokunnille enemmän resursseja ja mielekkäämpiä tehtäviä. Kannanotto herätti yllättävän paljon reaktioita sai minut pohtimaan, miten yhteiskunnan tuvallisuustoiminnon tulisi mielestäni ylipäätään järjestää. Tärkeimmässä roolissa on kansa itse.

Jarmo ampumaradalla

Ammuu

Harrastimme eilen ammuntaa. Helsingissä ampumaratojen tilanne ei ole kaksinen, eikä muuallakaan Suomessa mennä hirmuisen hyvään suuntaan. Meillä oli kuitenkin mukavaa.

Reserviläistouhujen grande finale

Olen pitkin kesää tehnyt valmisteluja Pahkis-harjoitusta varten. Pitkän valmistelun jälkeen viimeiset neljä päivää hurahtivatkin sitten lopulta itse työn touhussa, sotilasasussa. Samaan aikaan piiritoimistoamme kivitettiin ja Skotlannissa äänestettiin itsenäisyydestä. Reserviläistouhut ovat todella antoisia, mutta tämä harrastus joutui nyt leikkuriin.

NATO-semmassa natotti ja ei natottanut

PS-Nuoret haluaa olla yhteiskunnallisessa keskustelussa avaaja ja kyseenalaistaja. Olemme järjestäneet hyvin huomiota keränneet seminaarit maahanmuutosta, EU:sta, Guggenheimista – ja nyt viimeisimpänä NATO:sta. Puhujat olivat huippuluokkaa ja tupa jopa laittoman täynnä.

Grenadier

Parin viikon matka on päätöksessään ja paluu työntäytteiseen arkeen odottaa. Mitkä olivat Grenadier-kilpailun kohokohdat ja onko moisessa tavassa käyttää lomansa mitään järkeä ylipäätään?