Vaalipaneeleissa on tottunut näkemään monenlaista. Tänään Keskuspuiston ammattiopiston vaalipaneelissa tuli kuitenkin vastaan sellainen ehdokas, etten ole hämmenykseltäni toista nähnyt. Ajattelin nyt antaa vähän mediatilaa ja tukea SDP:n Kaarin Taipaleelle.

Vantaalla tehtiin tällä viikolla historiaa, kun kaupunki valitsi ensimmäisenä suomessa apulaiskaupunginjohtajaksi Perussuomalaisen. Virkanimitys oli poliittinen ja puolueemme on aktiivisesti poliittisia virkanimityksiä kritisoinut. Mielestäni teimme Vantaalla virheen.

Politiikka kuumentaa tunteita, eivätkä nyt pyörivät koulupaneelit yhtään niitä viilennä, sillä vaalien alla tuntuu olevan tarpeen luoda vastakkainasettelua vaikka väkisin. Itse yritän kuitenkin aina ajatella, että kaikki ovat politiikassa parantaakseen asioita, eivät huonontaakseen niitä.

Jatkoin piirien kiertelyä tänä viikonloppuna visiitillä Kymenlaakson PS-Nuorten syyskokoukseen. Kokoukset ovat kokouksia, mutta niiden ulkopuolelta voi havainnoida yhtä sun toista. Maakuntien politiikassa teemat ovat erilaiset, mutta niiden pohjalta löytyvät tutut syyt.

Vääntö opiskelijakuntien politisoinnista jatkui tänään Haaga-Heliassa. Keskustelu polveili tuttuun tapaan ja paikalla oli myös tuttuja muista järjestöistä. Ymmärsin, että he eivät pidä minusta.

Ruotsidemokraattien vaalivoitto länsinaapurissa oli odotettuakin suurempi. En ole vielä tavannut yhtään ruotsidemokraattia, mutta puolueen taipaleen seuraaminen viimeisten vuosien aikana on ollut mielenkiintoista. Sillä on paljon yhtymäkohtia omaan liikkeeseemme. Yksi niistä on yhteiskunnan reaktio.

Eilinen kaikki Jarmoa vastaan -tykitys EU-vaalipaneelissa sai minut mietteliääksi. En minä nyt niin änkyrä ole, enkä minä nyt kaikkea vastusta. Liiemmin en myöskään pidä itseäni kovin takapajuisena metsäänsulkeutujana. Miksi sitten olen aina uudestaan vänkäämässä vastaan asioista, joista olen periaatetasolla samaa mieltä? Päättelin, että kyseessä on punavihersokeus – ja siihen usein liittyvä EU-uskonto.