Tagi: Nuorten tapahtumat

Säteilevää päivää!

Poliitisissa nuorisojärjestöissä pääsee katsomaan paikkoja, joihin on muuten vaikea päästä. Vierailimme viikonloppuna PS-Nuorten kanssa Olkiluodon energiasaarella. Ydinvoimala on työpaikka, joillaisia en tiennyt olevan enää olemassa.

Mielenpahoitus Tampereella

Viikonloppuni oli semi-vapaa, joten päätin olla nuorten tapahtumissa välillä mitääntietämättömän osallistujan roolissa. Omassa piirissä se on hankalaa, niin päätin matkustaa Pirkanmaan pääkaupunkiin Tampereelle tarkastelemaan menoa siellä.

Vallisaari

Poliittisessa nuorisojärjestötoiminnassa on paljon hyvää. Toiset puolet siitä muistuttavat aivan tavallista kerhotouhua. Vierailimme eilen kokoomusnuorten kanssa Vallisaaressa, jossa vietimmekin pitkän tovin. Ja ihan sulassa sovussa oltiin!

Rauhalan kesäpäivät

Jokaisella poliittisella nuorisojärjestöllä on omat kesäkinkerinsä. Meidän hippamme ovat kesäpäivät Saarijärven Rauhalassa. Mitäpä poliittisen nuorisojärjestön kesäpäivillä tehdään? Joko on aika pohtia sitä puheenjohtajuusasiaa?

Kevätkokousta ja saunaa

Yhdistystoimintaan kuuluu erilaisia muodollisuuksia. Joskus ne ovat tarpeellisia, joskus taas tuntuvat vähän turhauttavilta, mutta kai niistä monella paikkansa on. Helsingin PS-Nuorilla oli tänä viikonloppuna kevätkokous, joka höystettiin mukavalla saunaillalla. Mitäköhän kivaa kevätkokouksista voisi keksiä?