Tasa-arvovouhotus takaisin marginaaliin

Riita sukupuolineutraalista avioliitosta paljasti kaikessa julmuudessaan, että yhteiskunnassa käydään veristä taistelua siitä, millainen tulevaisuuden sukupuolijaottelu on. Sitä taistelua masinoi pieni joukko ekstrimistejä, joille hyväuskoinen tavallinen ihminen ™ on pelkkä välikappale. Jos se nyt loppuisi.

Tuskin kukaan saattoi välttyä viimeisen vuoden ajan velloneesta myllytyksestä, joka tasaisen varmasti pyöri erään seksuaalivähemmistöjä koskeneen kansalaisaloitteen ympärillä. Yleensä puhun politiikassa keskusteluista, mutta tämä sivusta seuraamani pyöritys on muistuttanut pikemminkin taistelua. Varsinkin täällä Helsingissä tämän taistelun lataama tunnelma on ollut todella painostava: on ollut vain yksi rintama, ja jos et seiso siinä täysin varauksetta, olet sitä vastaan.

Jopa omien ystävieni käytös on yllättänyt minut. Monien heistä kanssa olen keskustellut mitä erilaisemmin asioista hyvinkin analyyttisesti. Osa on kulkenut mukanani jo toista vuosikymmentä ja osa heistä on hyvinkin sivistyneitä ja korkeasti koulutettuja. Yht’äkkiä jotkut heistä ovat kuin aivopestyjä puna-armeijan politrukkeja: on vain yksi totuus, ja kaikki poikkipuoleinen keskustelu on fasism.. suvaitsematonta ihmisvihaa.

Luulen, että monet heistä ovat tavallisia ihmisiä ™. Tavallisia, kuten minäkin. He ovat vain tulleet vedetyksi taisteluun, johon he eivät oikeastaan kuuluisi.

Ja tämä homma on lähtenyt ihan käsistä.

Ekstrimistit

Suurin osa järkevistä ihmisistä ymmärtää, että kansakunnan tulevaisuuden kannalta sukupuolivähemmistöihin liittyvät asiat eivät kuulu asialistan kärkeen. On huolehdittava toimeentulosta, turvallisuudesta ja tulevaisuudesta. Vähemmistöasiat kuuluvat marginaaliin – tai kuuluivat – kunnes pieni, mutta erittäin äänekäs joukko ekstrimistejä, siis ääriajattelijoita, muutti yhteiskunnan asialistan järjestystä.

Ekstrimistien maailmankuvassa on vain yksi mahdollinen lopputulema: sukupuolten ja sukupuoliroolien täydellinen hävittäminen ja siirtyminen yhteiskuntaan, jossa on vain ”henkilöitä” vailla rajoittavia sukupuoliodotuksia tai rooleja.

Vastustajansa nämä ääriajattelijat näkevät mörköinä, jotka tahtovat palauttaa Suomen synkkään keskiaikaan – tai ainakin uskovat näiden unelmoivan hyvästä ja paremmasta 70-luvun Suomesta, jossa miehet ovat rautaa ja naiset kauniita. Suomesta, jota ääriajattelijain mielestä ei oikeastaan koskaan ollutkaan.

Olen lausunut omia ajatuksiani tähän keskusteluun kovin vähän, osittain peläten sitä todella painostavaa tunnelmaa, joka ympärilläni on vallinnut. Nyt avaan kuitenkin suuni: minä en tahdo olla tässä rintamassa mukana. Minä kerron, mitä minä tahdon.

Avioliitosta ja perheestä

Minä tahdon, että homo- ja lesbovähemmistöille tarjotaan riittävät oikeudet, ettei heitä kukaan pääse sortamaan. Minä näen, että on tarpeetonta eritellä homo- ja lesboparit kahden erilaisen avioliittonimikkeen alle. Juuri tällä koukulla moni meistä tavallisista ihmisistä ™ tähän taisteluun vedettiin. Jos en kannattanut lakialoitetta, en sitä varsinaisesti vastustanutkaan, siitä on lehtijuttukin. Meillä oli PS-Nuorissa oma linja, jota kannatti myös presidentti Niinistö.

Kaiken meuhkaamisen keskellä olin silti enemmän mielipiteetön: mielestäni itse asia oli aika yhdentekevä ja kummastelin sitä energian määrää, jota omassa puolueessanikin viitsittiin käyttää sen vastustamiseen.

Ainoastaan adoptio-oikeus arvelutti. Minä nyt en kuitenkaan halua, että on yhteiskunnallinen normaalitila, että lapsella on kaksi isää tai kaksi äitiä – että perhe on jo lähtökohtaisesti vain jonkinlainen kasvatusrinki, jossa ei ole mitään oletusrooleja.

Tavallinen ihminen ™ tietää, ettei isää ja äitiä lapselle aina voida taata. Hän kuitenkin tuumaa, että lähtökohtaisesti – default-asetuksilla – näin pitäisi olla.

Ektrimistit: jos olenkin kulkenut mukananne tähän asti, pidemmälle en enää tule. Tiedän, että teidän Suomenne tasa-arvo ei ole likimainkaan valmis. Kuinkakohan moni sukupuolineutraalin avioliittolain puolesta liputtanut tavallinen ihminen ™ tiesi, että astui samalla taistelemaan rintamassa, joissa vaatimuslista on selvä: moniavioisuus ja edelleen sukupuoleton yhteiskunta.

Sukupuolirooleista

Tavallinen ihminen ™ haluaa, että miehet ja naiset ovat ylpeästi miehiä ja naisia. Että sukupuoli on alusta, jolta voi ponnistaa, eikä pelkkä paperiin kirjattu instituutio, jolla ei ole mitään merkitystä.

Lapsettomana ihmisenä olen huono antamaan kasvatusneuvoja, mutta jos minulle joskus muksuja siunaantuu, tahdon soveltaa tavallisen ihmisin tolkkua heidän kasvatukseensa: ei ole tervettä patistaa lasta väkisin mihinkään muottiin. On epäilyttävää painostaa poikalasta väkisin harrastamaan poikien harrastuksia, mutta vielä vinompaa on yrittää kasvattaa lapsesta korostetun sukupuolineutraalia.

En minä silti halua olla huono ja suvaitsematon isä siksi, että vien joskus poikani kalastamaan – niin kuin oma isäni minulle vuosia sitten teki.

Synnyttävistä miehistä

Taistelurintamia on useita: demarit ovat ajaneet tällä vaalikaudelle translain uudistamista niin, että henkilön sukupuolen määritteleminen olisi pelkästään henkilön oman ilmoituksen asia. Itseasiassa peruspalveluministeri Susanna Huovinen (SDP) haluaa muuttaa lakia niin, että ilmoituksen voisi tehdä jo alle 18-vuotiaana – siis vaihtaa sukupuolta jo ennen kuin voi edes ostaa kaljaa. Tämän muutoksen myötä yhteiskuntamme default-asetukset taas muuttuvat: tulee olemaan ihan normaalia, että mieskin voi synnyttää.

Mielestäni synnyttävät miehet eivät ole normaaleja. He ovat itseasiassa friikkejä – tai vähintäänkin mielenterveyspotilaita. Hieman pelottavia.

Friikkejä ja kylähulluja on aina joukossamme, eikä heitä tule kivittämän. Heitä autettakoonkin, jos apua haluavat. Mutta ei yhteiskunnan normaalitila voi olla se, että friikit ja kylähullut ovat erilaisuuden toteemeja, joiden avulla voimme julistaa omaa suvaitsevaisuuttamme ja hyvyyttämme.

Tuossa omituisessa maailmankuvassa ihminen on sitä ainutlaatuisempi ja parempi, mitä oudompi, friikimpi ja ainutlaatuisempi hän on. Ja ennen kaikkea: mitä vähemmän hän on lainkaan sellainen, mitä hänen vanhempansa ja isovanhempansa ovat olleet.

Näille oman suvaitsevuutemme symboleille olemme valmiit tarjoamaan erityispalveluita, leikkauksia, viestintäavustusta ja paljon muuta. Sukupuolestaan epävarma raukka ja oikea elinsiirtopotilas pääsevät kilpailemaan samasta leikkausjonosta, ja sen ääneen sanominen aiheuttaa kohun.

Mitä minä sitten tahdon?

En minä tahdo Venäjä-mallin mukaista, ahdistavaa sukupuolilokerointia, jossa nainen kiukuttelee miten tahtoo, eikä mies nyrkiniskun uhallakaan saa itkeä. Tai sellaista Intia-meininkiä, jossa seksuaalivähemmistöt laitetaan telkien taakse vain sen takia, minkälaisia he sattuvat olemaan.

Mutta en tahdo myöskään yhteiskuntaa, jossa ongelmia tasa-arvossa keksitään väen vängällä ja pojat eivät ole enää poikia, vaan henkilöt ovat vain henkilöitä. Tai sellaista, missä miehetkin synnyttävät ja se on ihan normaalia – ei yhtään friikkiä.

Ennen kaikkea tahdon palauttaa tämän vouhotuksen takaisin marginaaliin, jonne se kuuluukin. Tämä on nyt menossa ihan friikiksi.

18.12.2014 0 ,