Venäjän raja, kuva: nimimerkki Jack No1

Turvapaikkapolitiikkamme on ase itseämme vastaan

Turvapaikanhakijatulva Ruotsin reitillä on tukossa kevääseen saakka. Uusi reitti on kuitenkin auki Venäjältä, ja on täysin selvää, että Venäjä järjestää turvapaikanhakijoilla Suomelle painetta tietoisesti. Mitä teemme sitten, kun naapuri laittaa toden teolla haisemaan?

Viime syksyn turvapaikanhakijatsunami – joka tuli kuulemma yllätyksenä – heitti kertalaakista sekaisin koko Euroopan ja sitä myötä Suomen. Haaveet budjetin tasapainottamisesta saatiin kasvavien kulujen myötä haudata, yhteiskunta ajautui epävarmuuteen ja kylläpä maan 2. suurimman puolueen varapuheenjohtajakin uhrasi itsensä ristiretkellään puolueensa hallituslinjan tiukentamiseksi.

Länsiraja on nyt hiljentynyt talveksi. Säiden lämmetessä on tiedossa jälleen uusi yllätys, kun kansainvaellus paremman elämän puolesta jatkuu – eikä tulijoista varmasti ole pulaa.

Jos tilanteesta pitää jotain hyvää keksiä, ainakin joukkoharhasta on hiljakseen heräilty. Suurin osa ihmisistä on varmaan lakannut jo uskomasta, että maahanmuutto ei maksaisi mitään, kaikki turvapaikanhakijat olisivat hädänalaisia lapsiperheitä tai että he toisivat kulttuuriin pelkästään positiivista rikkautta.

Voisi kuvitella, että Perussuomalaisten olo hallituksessa olisi helpottanut turvapaikkakriisiin reagoimista, mutta surkean onnettomasti tilanne on oikeastaan päinvastainen. Keskusta ja Kokoomus haraavat vastaan kaikessa missä pystyvät, oletettavasti tuhotakseen puolueen aseman vaihtoehtoliikkeenä – ilmeisen hyvin siinä onnistuen.

Mitä teemme, kun emme enää pysty

Hallituksen täydellinen kyvyttömyys reagoida syksyiseen turvapaikkatulvaan muutoin kun SPR:n resursseja lisäämällä on herättänyt minut miettimään Venäjän rajalta kuuluneita uutisia: näyttää siltä, että Venäjän valtiojohto tietoisesti ohjaa turvapaikanhakijoita Suomeen.

Minusta on selvää, että Ruotsi teki syksyllä samaa, mutta Venäjän kohdalla asia on merkittävämpi. Ruotsi toimi näin siksi, että oli lirissä oman holtittoman pakolaispolitiikkansa takia. Venäjä toimii näin ulkopoliittisista syistä: muistuttaakseen, että me voimme tehdä näin.

Tuo muistutus on kylmäävä. Venäjällä on tälläkin hetkellä arviolta 10 – 12 miljoonaa laitonta siirtolaista ilman sosiaaliturvaa tai kansalaisuutta. Jos FSB saa käskyn, hyvin todella moni näistä saapuu hyvinkin nopeasti rajalle sanomaan taikasanan.

Sinisilmäinen turvapaikkapolitiikkamme ei ole meille enää pelkästään taloudellinen ja kulttuurillinen uhka. Se on nyt jo ulkopoliittinen ase, joka on suunnattu ohimollemme. Aseen osoittaja kuiskaa hiljaa korvaamme, että puheet NATO-jäsenyydestä pitäisi nyt lopettaa.

Jos 32 000 turvapaikanhakijaa sai meidät hytisemään näin, mitä teemme, jos heitä onkin 100 000? Entä vielä enemmän?

Sanottakoon se suoraan: vastaan tulee vaihe, jolloin SPR:n ja yksityisten vastaanottoyritysten bisneksen ruokkiminen ei enää riitä. Sellaisessa tilanteessa keinovalikoimamme kutistuu. Se on vähemmän inhimillinen, mukava ja pörröinen.