Unelma tulee yhä kalliimmaksi, vaikka yhä useampi hyötyy siitä

Viime kuukausien tapahtumat pitävät mielen rasitettuna. Turvapaikanhakijoiden määrät kasvavat ja Eurooppa on liekeissä. Asian hoitamiseen annettiin ensi vuodelle puolen miljardin lisäbudjetti, joka tietysti sekin ylitetään. Kuka tästä kaikesta hyötyy ja ketkä maksavat?

Ystäväni piipahti eilen iltakahville työpaikalleni. Vietän usein myös illat konttorilla, sillä päiväsaika kuluu palkkatöiden tekoon ja illat puuhastelen harrastuksiani – kuten naputan näitä blogeja. Toisekseen kotikoneeni tehot eivät riitä Fallout 4:n pyörittämiseen.

Kahville pistäytynyt ystäväni oli menossa yövuoroon vartijaksi erääseen kaupungin vastaanottokeskuksista. Vasta aiemmin hän teki pitkän keikan Tornion järjestelykeskukseen. Hän oli tehnyt havainnon, joka oli minusta äärimmäisen surullinen: niin poliisit, raja, tulli, kuin yksityiset vartijatkin ovat pääsääntöisesti turvapaikkakriisistä erittäin mielissään: tuskin on koskaan saanut tehdä tällaisia määriä ylitöitä tällaisilla korvauksilla.

Turvaväki on palkkansa ansainnut, mutta en voinut olla pysähtymättä miettimään huolestuttavaa trendiä: tässä kriisissä on yhä enemmän hyötyjiä. Kun kriisistä hyötyvien ihmisten joukko kasvaa, vaikeutuu myös ongelman ratkaiseminen, sillä ratkaisu vie leipää hyötyjien suusta.

Ja kasvussa tuo hyötyjien määrä on jatkossakin. Rahaa nimittäin palaa: ensi vuodelle tämän ruletin pyörittämiseen päätettiin lisätä puoli miljardia euroa jo entisen päälle. Tuosta lisärahasta 202 miljoonaa menee vastaanottotoiminnan ostopalveluille, mistä 70 % Suomen punaiselle ristille. Siis 140 miljoonaa euroa – aiemman lisäksi.

Kun SPR on kiistatta kriisin suurimpia hyötyjiä, ei ole lainkaan ihme, että se hyvin pitkäjänteisesti kampanjoi maahantulon lisäämiseksi ja helpottamiseksi. Tarvitaan paljon vastaanottokeskuksia ja niille paljon johtajia. Ja edelleen näitä hallinnoimaan paljon piiripäälliköitä, koordinaattoreita ja ylätason johtajia assistentteineen.

Hyötyjien määrän kasvaminen ei tietysti ole ongelma sinällään. Vauraus ja työ ovat hyviä asioita. Ongelma on kuitenkin siinä, että turvapaikkaruletti ei ole edes nollasummapeliä, sillä toinen ihmisjoukko maksaa kriisistä hintaa, jonka yhteissumma ylittää kevyesti sen, mitä voittajapuolelle jää käteen. Sitä hintaa maksetaan ennakonpidätyksissä, pidemmissä asuntojonoissa, kiristyvänä ilmapiirinä, kansallisen kulttuurin muuttumisena ja joskus käräjäsaleillakin. Mielestäni sitä samaa hintaa maksettiin myös Pariisissa.

Pariisin uhri sinisilmäisyydelle

Kirkko ja kaupunki-lehti antoi taas hyviä syitä johtopäätöksiin tuoreella julkaisullaan, jossa maahanmuuttokriitikko nuolee Pariisin iskujen uhrien verta. Pilapiirtäjän mielestä ihmisten tragedialla politikointi on mautonta ja väärin, elleivät jopa kriitikot ole onnellisia, että ihmisiä kuoli!

Selvä, tunkki.

Kysyn nyt kuitenkin: jos asia A johtaa varoituksista huolimatta asiaan B, niin eikö looginen päätelmä olisi se, että tuli tehtyä virhe? Että oikeassa olivat he, jotka varoittivat asiasta B – eivätkä he, jotka kutsuivat varoituksia Punahilkka-saduksi? Eikö tämä ole juuri se tapa, jolla virheistä opitaan?

Kuinka minkäänlainen yritykseen ja erehdykseen perustuva analyysi on mahdollista, jos ikävien asioiden sattuessa aktiivisesti kielletään tekemästä politiikkaa asioiden syillä?

Kun syistä ei haluta keskustella, käydään epätoivoista puolustustaistelua: Yleisradio marssitti neljä päivää sitten A-Studioon erilaisia asiantuntijoita toistamaan, että iskuilla ei ole mitään tekemistä Islamin tai turvapaikanhakijoiden kanssa. Loppuvaiheessa ohjelma meni aivan hulvattomaksi: sisäasianministeriön kehittämispäällikkö Tarja Mankkinen tuli syyllistämään suomalaisia siitä, kuinka musliminuoret radikalisoituvat rasismin ja rakenteellisen syrjinnän takia. Puheista saattoi vetää aika kylmän johtopäätöksen: kuten liian kevyesti pukeutuva nainen on syyllinen raiskatuksi tulemiseensa, ovat eurooppalaisetkin itse syyllisiä siihen, että heidän kimppuunsa hyökätään.

Olen tavallaan samaa mieltä. Eri mieltä kutenkin olen siitä, mikä porukka syyllisten penkillä istuu.

Jos hyvää tarkoittavat ihmiset ja heidän äänestäjänsä eivät olisi käynnistäneet Välimeren meritaksipalvelua, joka teki meren ylittämisestä turvallisempaa, joka johti tulijamäärän lisääntymiseen, joka johti päätökseen taakanjakomekanismista, joka johti tulijamäärän lisääntymiseen, joka johti julistukseen miljonääreistä jakamassa kotejaan tulijoille, joka johti edelleen tulijamäärän lisääntymiseen – olisivat määrät pysyneet hallinnassa ja rajoja olisi voitu valvoa paremmin. Eurooppa olisi varmasti vakaampi ja turvallisempi paikka.

Olisiko se estänyt iskut? Se on uskon asia, mutta kyllä minä uskon niin.

Uskon asia ei kuitenkaan ole, että takuuvarmasti se olisi estänyt estänyt ensi vuodelta miltei puolen miljardin lisäbudjetin, joka kaatuu hyötyjien taskuihin.

Minä kuulun maksajiin ja kysyn, että joko voitaisiin katsoa sitä asiaa A uudelleen?