Virosta ja virolaisista

Olen ollut jonkin verran tekemisissä Viron ja virolaisten kanssa. Viimeksi eilen kävin Virossa hoitamassa asioita ja tapaamassa muutamaa virolaista. On hämmentävää, miten eri tavalla virolaiset tuntuvat suhtautuvan meihin suomalaisiin kuin miten me suhtaudumme heihin. Se on oikeastaan häpeällistä.

Virolaiset raksamiehet ovat onnettomia ja laatu on huonoa. Virolaiset ovat rikollisia ja likipitäen neuvostokansaa. Kaikki virolainen pikkaisen repsottaa ja kielikin kuulostaa hassunkuriselta. Vähän raukkoja ja avuttomia ovat nuo pikkuveljet. Pikkaisen ali-suomalaisia.

Varmaankin on pakko myöntää, että todella monella suomalaisella on hämmentävän ylimielinen tapa suhtautua eteläiseen naapuriimme ja sen kansalaisiin. Joillakin se on vahvempi ja joillakin heikompi.

Erityisesti suomenruotsalainen sivistyneistö tuntuu pelkäävän, että jos emme rinta rottingilla korosta yhteyttämme Pohjoismaihin, meitä aletaan pitämään pian pohjoisimpana Baltian maana. Tätä taustaa vasten olikin tervetullutta huomata, että pääministeri Stubb vieraili historiallisesti ensimmäisellä vierailullaan Virossa, ei suinkaan Ruotsissa.

Toki Stubbilla oli mahdollisesti Nato-häntä kainalossa. Mutta silti.

Mitä virolaiset meistä?

Valtiojohtomme on vuosikymmenet hinkunut kuumeisesti Ruotsiin ja pohjoiseen yhteyteen. Mutta silti minusta jotenkin tuntuu, että ruotsalaiset itse katsovat meitä vähän nenän vartta pitkin. Juuri siten, kuten me katsomme Viroon.

Mutta miten virolaiset sitten suhtautuvat suomalaisiin?

Suomalainen voi näyttäytyä sivistymättömänä porona, jos sattuu omistamaan ison rintavarustuksen ja työskentelemään Tallinnan vanhan kaupungin turistikuppilassa. Sen ymmärrän: viinaturisti on hauska ja siltä saa helposti rahat pois.

Jos sen sijaan käy vähänkin vakavampaan keskusteluun virolaisen kanssa, asenne suomalaisia kohtaan on yleensä hyvin lämmin, ystävällinen ja välitön. Yhteistyötä haluttaisiin tehdä enemmänkin, mutta me suomalaiset usein vain ylpistelemme takaisin; olemme olevinamme niin sivistyneitä ja länsimaalaisia.

Olen pohjoismaalainen, suomalainen ja eurooppalainenkin, mutta silti välillä tuntuu hassulta, että yritämme väkisin löytää ystäviä monikulttuurisesta Ruotsista vaikka tiedämme, että suomalaisen rooli on vuosisatoja ollut lähinnä kuolla ruotsalaisen herransa puolesta. Eikö katse kannattaisi suunnata sinne, missä yhteistyölle on aitoa tahtoa.

On oikeastaan ollut aina. Kovin moni ei tiedä, että 1930-luvulla rannikkotykistöillämme oli jopa yhteinen tulenjohto.

Virolaisen upseerin sanat

Virolaiset ovat olleet minulle aina henkisesti läheisiä, mutta eräs kohtaaminen kahden ja puolen vuoden takaa piirtyi pysyvästi mieleeni:

Olin sotilastaitokilpailussa Tapa-nimisen kaupungin varuskunnassa. Tulin kisassa hienosti kolmanneksi ja pokkasin kotiini palkinnon, joka löytyy täältä edelleen.

Loppupuhuttelussa virolainen kapteeni puolustusvoimain esikunnasta puhui suhtautumisestaan suomalaisiin. Hän herkistyi lopussa ja kertoi käyneensä kollegoidensa kanssa kerran keskustelua. Herrat olivat pohtineet, olisiko olemassa toista maata, jota he tahtoisivat lähteä puolustamaan.

Kaikki olivat olleet sitä mieltä, että on vain yksi sellainen maa.

Ja se on Suomi.

Niiden sanojen jälkeen minua alkoi yht’äkkiä suorastaan ällöttää itseni ja kaltaiseni. Mietin kansojemme historiaa ja meidän osuuttamme siinä. Suljimme vuosikymmeniksi silmämme veljeskansamme ahdingolta sen tapahtuessa oman nenämme alla. Niiden vuosien aikana moni menetti sukulaisensa ja sai tilalle vähemmistön, jonka elämäntapaa ja kieltä he eivät ymmärrä.

Ja me olimme huolissamme milloin vietnamilaisista, milloin somaleista.

03.07.2014 0